Tiedotteet - Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin tiedotteet
Tampereen kaupunki
  1. Tampereen Koskitalolle ostaja
    Tampereen kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle keskustassa sijaitsevan Koskitalon myymistä Tampereen Ammattiklubi ry:lle. Kauppahinta on 2, 9 miljoonaa euroa.
  2. Lastensuojelu on tiivistä yhteistyötä
    Kansainvälinen lasten kaltoinkohtelun ehkäisemiseen keskittynyt konferenssi on saanut Tampere Convention Bureaun (TCB) myöntämän Vuoden konferenssi –palkinnon. Myös tamperelaiset lapset ja nuoret olivat eri tavoin mukana tässä syyskuussa 2011 Tampere-talossa järjestetyssä kokouksessa.
  3. Osa Murtokatua suljettu loppuviikolla katutöiden takia
    Tammelassa suljetaan Murtokatu ajoneuvoliikenteeltä välillä Tammelankatu – Itsenäisyydenkatu keskiviikosta lauantaihin 23.– 26.5.2012 kadun pintarakennustöiden takia.
  4. Metson uusista tiloista voi antaa palautetta internetissä
    Tampereen kaupunki kysyy internetissä palautetta pääkirjasto Metson uusituista tiloista ja kehitysideoita jatkoa varten. Kysely toteutetaan oikeusministeriön kehittämällä uudella osallistumispalvelulla.
  5. Tampere pyrkii poistamaan pitkäaikaisasunnottomuutta
    Tampereen kaupunki sitoutuu jatkossakin valtakunnalliseen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaan. Ohjelman tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2015 mennessä.

Tampereen kaupungin tiedotteet