
Teisko-Aitolahti-lehden 80. julkaisuvuosi aluillaan.
| Vuosi 1925 on yksi Teiskon kulttuurihistorian merkkipaaluista, silloin annettiin alkusysäys myös Teisko-Aitolahti-lehden perustamiselle. Näihin lehden alkuhistorian puuhamiehiin kuuluivat mm. Padustaipaleen koulun opettaja Otto Taulaniemi, kanttori Mikola, josta tuli lehden taloudenhoitaja sekä julkaistavaksi suunnitellun lehden tuleva päätoimittaja opettaja Hemming Mannerhovi. Rahaa ei ollut, mutta intoa ja innostusta oli sitäkin enemmän. Onneksi lehden tammikuussa 1926 ilmestyneen näytenumeron jälkeen lehdestä innostui myös tuomari A. Tammelander, joka auttoi monien virallisten asioiden kuten esim. osakeyhtiön perustamisessa. Alkujaan lehti oli nelisivuinen ja tarkoitettu pelkästään kunnalliseksi ja seurakunnalliseksi ilmoitus- ja uutislehdeksi, mutta 50-lukua lähestyttäessä monipuolistui lehden sisältö merkittävästi. Lehteen löysivät tiensä monet yleistä mielenkiintoa herättävät ilmoitukset, asiat ja jutut. Kuntaliitosten myötä lehdestä on muodostunut alueen asukkaille tärkeä Tampereen kaupungin virallisten ilmoitusten ja kuulutusten välityskanava. Vuosien saatossa lehti on pitänyt pintansa ja linjansa paikkakunnan omana äänenkannattajana. Lehden levikki on ollut pienessä nousussa viime vuosina ja sen sivumäärä ja väritys ovat lisääntyneet ja lehdestä löytyy myös erilaisiin ajankohtaisiin teemoihin liittyviä juttukokonaisuuksia ilmoituksineen. Julkaisuoikeudet on Teisko-Aitolahti Sanomalehti Oy vuokrannut Ruoveden Sanomalehti Oy:lle, joka myös toimittaa lehteä. Toinen merkittävä teiskolainen kultturiteko on Teisko-Seuran kerran vuodessa ilmestyvä julkaisu Teiskon Joulu, jolla on edessä jo 50. vuosikerta. Onnea ja menestystä kummallekin julkaisulle. Tämän sivuston lähteenä on käytetty Teiskon Joulu 2004 -lehteä. KA/ 01.09.2005. |
www.ruovesi-lehti.fi Teiskon ja Aitolahden puolueeton paikallislehti
Ilmestymispäivä: torstai
Konttori ja toimitus: Runoilijankulma, Honkalantie 2, 2. krs, Ruovesi
Postiosoite: PL 2, 34601 Ruovesi
Puhelin: (03) 476 1400
GSM: 044 776 1416
Faksi: (03) 476 1424
E-mail:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Avoinna: ma-pe 8.00-15.30
Päätoimittaja: Pekka Rämänen
Tilaushinnat euroa/vuosi: kestotilaus 35 euroa, määräaikainen 40 euroa
Levikki: 1751 (LT 13.3.04)
Kustantaja: Teisko-Aitolahti Sanomalehti Oy
Julkaisija: Ruoveden Sanomalehti Oy