Etusivu

Pyynikki on Tampereen VII kaupunginosan nimi.

Nimen katsotaan juontuvan Pynickilän kylän nimestä, jollainen tunnetaan alueen veroluetteloissa 1500-luvun puolivälistä alkaen. Pyynikinharjun rinteillä oli tuolloin yksi koko kylän kattava tila, jonka asukkaiden lisänimi oli ensin Pynickä, ja sitten Pynich tai Pynick. Nimen arvellaan olevan saksalaista perua. (Vrt. Anttila: Pyynikki - Tampereen helmi. ISBN 951-609-011-7).
Nimen alkuperästä on myös toinen, hauskempi teoria: Venäjän vallan aikaan alueelle asettui asumaan Nikolai-niminen metsästäjä, jonka nimi lyheni kansanomaisesti Nikiksi. Nikki myyskenteli metsästämiään pyitä Tampereen toreilla, joten hänen nimensä kuului rahvaan suussa Pyy-Nikki erotukseksi kalastaja Nikistä! (Vrt. Anttila)

Pyynikinharjun pohjoisrinteellä on pääasiassa vanhaa asutusta ja mm. taidemuseoita, Ammattikoulu, Konservatorio, Sosiaalialan oppilaitos (jolle kunnostetaan tiloja entiseen Teknillisen koulun rakennukseen), urheilukenttä ja Pyynikintori, jonka torielämä on kutistunut toistaiseksi pysäköintitilaksi.

Pyynikin etelärinteellä on entinen Suomen Trikoon tehdas, jonka tiloihin ja alueelle suunnitellaan asuntoja. Etelärinteelle onkin viime aikoina rakennettu ja saneerattu paljon uusia asuntoja, joista kelpaa ihailla Pyhäjärven komeita maisemia.

Etelärinne on myös kaupunkilaisten ja muidenkin kesäinen keidas, siellä on maankuulu Pyynikin Kesäteatteri pyörivine katsomoineen, erittäin suosittu uimaranta, tenniskenttiä kesäisine turnauksineen ja myös hotelli Rosendahl.

Pyynikinharjun keskeisimmät alueet ovat vahvistettu luonnonsuojelualueeksi ja sen ympäristö puistoiksi ja viheralueiksi. Suojeltua aluetta on noin 90 hehtaaria. Talviset hiihtoladut ja kesäiset polut houkuttelevat yhä sankempia ihmismääriä nauttimaan tästä harvinaisesta luonnonmaisemasta keskellä kaupunkia.

Näkemistä Pyynikillä

Pyynikki on osa suomen kulttuurihistoriaa. Täältä löytyy monta tutustumisen arvoista kohdetta:

  • Pyynikin näkötorni= http://www.tampereopas.com/nahtavyydet/pyynikinnakotorni/
  • Tampereen Konservatorio= http://www.tampereenkonservatorio.fi/

Pyynikki Tampereen helmi

Tupu Anttila on kirjoittanut Pyynikin historian kotiseutukirjan Pyynikki - Tampereen helmi.

Kirjaa on saatavissa Pyynikintorin laidalla sijaitsevasta Pyynikintorin Lihan myymälästä tai Pyynikin Asukasyhdistyksen hallituksen jäsenilta hintaan 10 euroa.