Lehtokotilot
Kesän riesa on lisääntymässä puutarhoissamme! Kerron joitakin - mielestäni tehokkaita - vuosien saatossa kertyneitä kokemuksia lehtokotiloiden torjunnasta ja tuhoamisesta.
Meillä pienet konstit eivät ole auttaneet, sillä kotiloita on ollut tuhansittain. Myrkkyrakeet eivät ole niille kelvanneet, ei myöskään olut. Tuhkaa mainostetaan torjunta-aineena. Heti kun tuhka kastuu, se kelpaa kotiloiden ravinnoksi. Kotiloilla on erityisiä suosikkikasveja. Näitä ovat vuorenkilvet, voikukat, putkikasvit ja koivun urvut. Samettikukat syödään hetkessä.
Paras ehkäisykeino on poiminta. Keruu on aloitettava heti keväällä ennenkuin kotilot ehtivät munia. (Yksi kotilo voi munia tuhansia munia). Aamulla aikaisin tai sateen jälkeen voi saada saaliikseen useita satoja kotiloita. Kotiloita löytyy suosikkikasvien alta ja lehdistä. Kompostin päälliset ja mätänevä ruohojäte ovat herkkua. Poimimisessa tulee olla sitkeä: sitä tulee jatkaa niin kauan kuin kotiloita löytyy. Poudalla otukset menevät mielellään suojaan muovisten suojapeitteiden ja jätesäkkien alle.
Kotilot voi tuhota varmasti:
1. kuumentamalla mikoaaltouunissa lasipurkissa n. 1-1,5 min. Pitempi aika saa ne räjähtämään ja sotku on vaikeaa puhdistaa.
2. Ämpärissä olevien kotiloiden päälle voi kaataa kiehuvaa vettä.
3. Purkkiin kerätyt kotilot voi polttaa grillissä hiilien tai puun joukossa.
4. Kotilot laitetaan pesuaineveteen suljettuun purkkiin ja annetaan olla pari päivää.
5. Muutaman voi murskata kengällä, mutta se pitää tehdä perusteellisesti.
Lehtokotilot ovat tulleet jäädäkseen. Niiden määrää pystyy säätelemään vain ahkerilla toimilla. Puistoalueilta ja rakentamattomilta tonteilta niitä tulee aina lisää.. Mistä saataisiin alueellemme siilejä!
Jättiputket
Alueellamme on jättiputki, joka leviää siemenien kautta huomaamatta. Levittyään se on riesa, josta ei pääse eroon. Kun tunnistat putken, ilmoita siitä kaupungin puutarhaosastolle tai hae kotoasi rukkaset ja pieni lapio ja revi se juurineen, laita muovipussiin ja polta se kuivuttua grillissä. Älä laita sitä kompostiin. näin teet suuren palveluksen itsellesi ja meille muille omakotiasujille.
Alueellamme on nähty varmuudella jättiputken alkuja: Ali-Huikkaantien 27 bussipysäkin välttömässä läheisyydessä toisella puolen ojaa, Pekanraitin päässä, lammen kohdalla, kävelytien pohjoispuolen tiheikössä ja Metsänsyrjänkadun ja kävelytien risteyksessä.
Pujot
Loppukesästä kukkivat tienvarsikasvit pujot aiheuttavat allergiaa monelle. Niiden kitkeminen omalta katuosuudelta vähentää pujon esiintyvyyttä. Ja allergikot kiittävät!
Tietoa Huikkaan-Ruotulan sijainnista ja alueen historiasta:
Sijainti
Huikkaan-Ruotulan alue on osa itäistä Tamperetta. Matkaa keskustaan on n. 4 km. Se rajoittuu etelässä Sammon valtatiehen ja pohjoisessa Teiskontiehen. Naapureina lännessä ovat Uusikylä ja Kissanmaa, idässä Irjala ja Takahuhti.
katso kartalta täältä
Historiaa
1. Alkuaikojen rakentamista
Vielä 1950-luvulla Messukylään kuulumisen jäljiltä alue oli maaseutua, osin kaavoittamatonta. Suurelta osaltaan maatilojen piha- ja peltoalueita.
Yli- ja Ali-Huikkaanteiden länsiosat alkoivat jo olla kaavaltaan kaupunkimaisia.
Nykyinen Ruotulanpuisto oli suota. Ylihuikkaantien rinteeseen, johon rakennettiin käsivoimin ensimmäiset rintamamiestalot, oli vaikeaa kuljettaa rakennustarvikkeita. Takahuhdintien suunnasta olevan kärrytien jatkoksi suon yli oli rakennettu pitkospuut, joita pitkin vippaskonstein kuljetettiin lautoja ja soraa. Rakennusmonttua kaivettiin saveen lapiolla ja sehän vei aikaa.
Muistelo
Ylihuikkaantie 48:ssa asunut, nyt jo manan majoille siirtynyt Else Pulkkinen kuvaili rakennusvaiheen sitkeää raadantaa perheensä kanssa:
| ” Kaikesta oli pulaa. Jostain saatiin vanhoja purkulautoja, joista väännettiin nauloja irti ja lapset niitä sitten suoristivat vasaralla naputellen. Talon alustaan saatiin halkoliiteri ja sauna ja kuistin alle kaivettiin kaivo ja tietysti perunakellari. Se oli joskus liiankin kylmä niin, että perunat tahtoivat paleltua. Kun oli iso puutarha, kasvatettiin perunoiden lisäksi juurikkaita ja marjapensaita. Omenapuita oli paljon. Kellarissa säilyivät hyvin mehut ja hillot. Se oli ankaraa, mutta onnellista aikaa. Päästiin uuden elämän alkuun.” |
2.Ilman tietä ja valoa
Huikas-Ruotulan Omakotiyhdistyksen alkuajat olivat suurten muutosten aikaa, kun kaikki kunnallistekniikka piti taistelemalla ja anomalla saada alueelle.
Ensimmäisenä toimintavuonna 1951 yhdistys oli perustettu, muttei vielä rekisteröity. Tiet ja katuvalaistuksen saaminen alueelle tulivat silti heti kaupungin kanssa neuvoteltaviksi.
Viemäröintiin kaupunki oli varannut määrärahan. Niitä saatiin odottaa pari vuotta niin, että 1953 aloitettiin katu-ja viemärityöt. Se, kenelle kuuluivat niiden rakennuskulut, oli kiistakapulana monta vuotta. Kunnan mielestä asukkaille - asukkaiden kanta taas oli, että ne pitää kaupungin hoitaa. Omakotiyhdistykset ja niiden keskusjärjestö kävivät eduskunnassa asti vaatimassa omakotiasukkaita kuormittavien maksujen poistamista.
Vuoden 1956 vuosikertomuksessa kerrotaan, että omakotiyhdistys huomasi yhden puutteista oman hankintansa kautta: se oli hankkinut sirkkelin, mutta sitä ei voinut ilman sähköä käyttää. Sähkötolppiin piti asentaa erityiset pistorasiat, joiden asennusmaksusta tuli kaupungin kanssa kiistaa.
3.Takapajulasta sivistyksen pariin
Postinjakelua pyrittiin saamaan alueelle heti yhdistyksen perustamisen jälkeen. Postipiiri suhtautui myötämielisesti, mutta Postihallitus antoi odottaa päätöstään. Postinkanto onnistui vasta 1954 jälkeen, kun Aamulehteä jo kannettiin kotiin asti.
Puhelinta ei kaikissa kodeissa vielä 50-luvun alkupuolella ollut. Tarvittiin puhelinkioskeja.
Kahta puhelinkoppia anottiin vuonna 1956, toista Ylihuikkaankadun ja Kunnastien
kulmaukseen, toista Kuusimäenkadun ja Lautasenkadun risteykseen. Ne saatiinkin
vihdoin v. 1958.
Näitä vihreitä, maamerkkeinäkin toimineita koppeja voi pitää paikan kaunistuksena -
silloin kun ne olivat uusia ja hyvässä maalissa.
Puhelinkopit poistettiin v. 1996.
Joukkoliikennettä ei tahtonut talvella saada toimimaan lumen aurauksen puutteen vuoksi.
Takahuhdintiellä, Huikkaan aukion länsipuolella olevan notkelman ja Leivon leipomon välissä on vieläkin valkoinen puutalo, jonka pohjakerroksessa, ojan puolella voi nähdä Viitasen liikenneyrityksen kolme tallinovea.
Muistelo
”Liikennöitsijä Viitasta on ahdistettu ja työvuoroja on ajeltukin. Irjalan puolellakin kävi pari kertaa, mutta lumipyryjen tukittua tiet lopetti ajot sinne. Vasta lumien mentyä lupasi yrittää uudelleen. Liikennekysymys onkin pulmakysymys, jota tuskin saadaan tyydyttäväksi ennen kuin tiet ovat kunnollisemmat sekä liikennelaitos ottaa linjan haltuunsa.”
TKL:n kanssa neuvoteltiin linjan 7 ulottamisesta Ruotulaan ja linjan 8 Irjalaan asti. Linjat alkoivat toimia v. 1956.
