2010-vuoden toimintakertomus

Tampereen Hervantalaiset ry

SISÄLLYSLUETTELO

1. Tapahtumat

2. Liikunta- ja retkeily

2.1 Kuntosalivuorot

3. Naiskuoro Tuulantei

4. Kallun laulukerhot

5. Swing Boys

6. Hermannit-soitinyhtye

7. Kuvataidekerho

8. Yhteistyötä muiden kanssa

9. Tiedotus

9.1 Sisäinen tiedotus

9.2 Ulkoinen tiedotus

10. Yhdistyksen hallitus ja toimisto

1. Tapahtumat

1.1 Yhdistyksen syntymäpäivät

Tampereen Hervantalaiset ry täytti 15 vuotta 15.1.2010. Syntymäpäivät pidettiin yhdistyksen toimistolla, jonne oli järjestetty kahvitarjoilu.

 

1.2 Talviriehapäivä

Tampereen Hervantalaiset ry. järjesti yhdessä TU-38:n kanssa Talvirieha- päivän Suolijärven rannalla sunnuntaina 21.3.2010. Päivän ohjelmaan kuului mm. TU- 38:n järjestämät hiihtokilpailut sekä tandem-hiihto. Näiden lisäksi Kalevi Sini- salo oli järjestänyt karaoken. Yhdistyksemme kuvataideohjaaja Timo Ylijoki oli paikalla jakamassa vinkkejä lumiaskartelusta. Jäällä pidettiin koiravaljak- koajelut. TU-38 myi muurinpohjalettuja ja yhdistyksemme puolestaan makkaraa, kahvia sekä paikanpäällä paistettuja pullia.

 

1.3 Kevätkokous

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin tiistaina 30. maaliskuuta 2010 vapaa-aikakeskuksessa.

 

1.4 Iltapäivätanssit huhtikuussa

Iltapäivätanssit tanssittiin elokuvateatteri Cinolassa sunnuntaina 11. huhtikuuta 2010. Tanssittajana toimi soitinyhtye Hermannit solisteinaan Ulla Grönfors ja Kalevi Sinisalo.

 

1.5 Kaupungin siisteystalkoot

Kaupungin siisteystalkoot pidettiin lauantaina 8.5.2010 klo 11.00 - 14.00. Tehtävänämme oli siivota Suolijärven ulkoilumajan ympäristöä.

 

1.6 Vinkeli-perhetapahtuma

Vinkeli-perhetapahtuma järjestettiin Hervannassa sunnuntaina 16.5.2010 klo 12.00 - 16.00. Yhdistyksemme osallistui tapahtumaan infopöydällä ja kasvomaa- lauksella. Kuten kahtena edellisenäkin vuonna, myös tänä vuonna sää suosi ja saimme nauttia kuumasta kesäpäivästä. Kävijämäärä tapahtumassa oli ilahduttavan suuri.

 

1.7 Toukokuun päivätanssit

Toukokuun päivätanssit järjestettiin elokuvateatteri Cinolassa sunnuntaina 30.5.2010 klo 13.00 - 15.30. Orkesterina toimi soitinyhtye Hermannit solisteinaan Ulla Grönfors ja Kalevi Sinisalo. Päivätanssien lomassa oli myynnissä kahvia ja pullaa. Marja-Leena Kekarainen myi ponchoja tanssien yhteydessä.

 

1.8 Toimistonhoitajan vaihdos

Toimistonhoitaja Arja Laamasen työsuhde päättyi 13.9.2010. Uudeksi toimistonhoitajaksi valittiin Samuli Heikkilä. Hän aloitti työnsä 15.9.2010.

 

1.9 Iltapäivätanssit syyskuussa

Elokuvateatteri Cinolassa järjestettiin Iltapäivätanssit sunnuntaina 19.9.2010 klo 13.00 - 15.30. Orkesterina oli soitinyhtye Hermannit. Tanssien ohessa toimi kahvio.

 

1.10 Taitavien tori -harrastustapahtuma

Yhdistyksemme osallistui Kanjonin koululla 30. - 31.10.2010 pidettyyn Taitavien tori -harrastustapahtumaan. Yhdistyksemme kuvataidekerholla oli tapahtumassa näyttely sekä lauantaina ja sunnuntaina, ja näyttelyn ohessa yhdistyksellämme oli oma tiedotuspöytä.

 

1.11 Joulumyyjäiset

Totutusta tavasta poiketen yhdistys ei järjestänyt joulumyyjäisiä vuonna 2010. Syynä tähän oli vapaa-aikakeskuksen vapaiden tilojen puute johtuen urheilu- ym. tapahtumista.

 

2. Liikunta- ja retkeily

2.1 Kuntosalivuorot

Yhdistyksemme tarjosi vuonna 2010 kuntosalivuoroja Hervannan vapaa- aikakeskuksessa viitenä kertana viikossa. Kuntosalivuorot olivat hyvin suosittuja. Vuonna 2010 myytiin yhteensä 155 kuntosalikorttia. Kuntosali onkin ollut yksi yhdistyksemme tuottavimmista tulonlähteistä vuosien varrella.

 

3. Naiskuoro Tuulantei

Kuoro harjoitteli keskiviikkoisin oma-aloitteisesti luokassa 222. Vetäjää ei vielä saatu kuorolle. Vapaaehtoisia kuoronjohtajia ei ilmaantunut, eikä yhdistys pysty sellaista palkkaamaan. Kuoronjohtajan haku kuitenkin jatkuu.

 

4. Kallun laulukerhot

”Laulaminen oli virkistävää ja kehittävää kaikille osanottajille. Kokoonnuimme laulamaan maanantaisin 29 kertaa osoitteessa Opiskelijankatu 23 kerhokahvi- latilassa. Osanottajia oli vuoden mittaan yhteensä 238 henkilöä ja kuuntelijoita muutamia. On ollut havaittavissa, että lasten osuus on laulajista pienentynyt samoin nuorten osuus. Seniorien osuus on noussut koko ajan.

Tällaisella toiminnalla on tieteellisestikin todistettu olevan positiivisia terveys- vaikutuksia. Olen lauluryhmäni puolesta samaa mieltä, kokemukseeni pohjautuen. Ja lopuksi, kaikki ovat kehittyneet laulamisen tulkinnassa.

Kalevi Sinisalo muusikko/trubaduuri - ohjaaja”

 

5. Swing Boys

Swing Boys-yhtye oli tauolla vuoden 2010, mutta vuoden 2011 alusta yhtye toimii entistä virkeämmin. Nimi muuttuu Sointupojiksi, jos uutta nimeä vastaan ei reklamoida. Yhtyeen jäsenet ovat:

Raisa-Pauliina laulu
Annikki Lindstedt saksofonit
Kai Jokinen koskettimet
Jorma Mäkinen haitari
Kalevi Sinisalo kitara/laulu

Yhtyeen ohjemistossa on uutta ja vanhaa tanssimusiikkia.

 

6. Hermannit-soitinyhtye

Yhtyeen jäsenet ovat:

Ulla Grönfors laulu
Kalevi Sinisalo kitara, laulu
Annikki Lindstedt saksofoni
Veikko Vilhunen koskettimet, rytmi

Hermannit-soitinyhtye esiintyi vuonna 2010 seuraavasti:

  • Iltapäivätanssit elokuvateatteri Cinolassa 11.4 sunnuntaina. Solisteina Ulla Grönfors ja Kalevi Sinisalo
  • Iltapäivätanssit elokuvateatteri Cinolassa 30.5 sunnuntaina. Solisteina Ulla Grönfors ja Kalevi Sinisalo. Tanssien ohessa myytiin ponchoja. Tuulanteikuoro lauloi väliajalla.
  • Haihara soikoon -tapahtuma Kaukajärvellä Haiharan kartanon valjasvajassa kesäkuussa. Konsertti kesti 45 minuuttia.
  • Iltapäivätanssit elokuvateatteri Cinolassa 13.9 sunnuntaina. Solistina Kalevi Sinisalo.

Cinolassa järjestettyjen tanssien yhteydessä vapaaehtoiset pitivät kahviota.

 

7. Kuvataidekerho

Kesäkuuhun 2010 asti kuvataidekerhon ohjaajana toimi Timo Ylijoki. Kerho kokoontui Hervannan vapaa-aikakeskuksen kuvataidetiloissa.

Syyskuussa kuvataideohjaajaksi palkattiin Anne Ikonen. Hän kertoo kerhon toiminnasta seuraavassa.

”Kuvataidekerho aloitti syksyn toimintansa syyskuun alussa. Kokoonnuimme

kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja torstaisin joulukuun viimeiselle viikolle asti.

Työskentelimme totutusti öljyvärein ja akryylivärein. Aiheina olivat joko omat

aiheet, työ nimeltä ”rinnakkaiseloa” tai viitteellinen asetelma, jonka sai

mukaella ”oman näköiseksi” oman mielen mukaan. Tehtävänä oli samalla

miettiä ja hakea hyvä värimaailma työhön omien väriaistimusten kautta.

Muutamia töitä valmistui ja osa odottaa oikeaa hetkeä valmistua.

Kuvataidetoiminnan ohessa kävimme keskusteluja ja tutustuimme toisiimme.

Kuvataiteen tekijöiden määrä vaihteli, ilmoittautuneita oli 11.

Anne Ikonen, kuvataideohjaaja”

 

8. Yhteistyötä muiden kanssa

Yhteistyötä vuonna 2010 tehtiin monien tahojen kanssa. Seuraavassa lista yhteistyötahoista.

  • Hervannan sanomat

  • Hervannan evankelisluterilainen seurakunta

  • K-kauppa DUO

  • Sininauhan päiväkeskus Witonen/ ohjausryhmä

  • Hervantaverkosto

  • Hervannan työttömät

  • Cafe Olohuone kauppakeskus Duossa

  • Hervanta-seura

  • Vuokratalosäätiö

  • Tampereen kaupunki / vihersuunnittelu / kaavoitus

  • Tampereen kaupunki / kulttuuritoimi

  • Työvoima / tukitiimi

  • Ympäristökeskus

  • TU-38

  • Yhdessä selviytymisen tuki

  • Nuorisokeskus Cupola

  • Hervannan eläkeläiset

  • Martat

  • Kaakkois-Alvari

9. Tiedotus

9.1 Sisäinen tiedotus

Jäsentiedote postitettiin vuonna 2010 syksyllä kaikille toiminnassa aktiivisesti mukana olleille. Kirjeitse postitettujen jäsentiedotteiden ohessa oli mukana yhdistyksemme esite.

9.2 Ulkoinen tiedotus

 

Tiedotimme toiminnastamme Hervannan Sanomien Yhdistys-palstalla. Hervannan Sanomat julkaisi vuoden mittaan yhdistystä koskevia artikkeleita. Myös yhdistyksemme eri tapahtumat saivat hyvin sijaa lehdessä. Tapahtumista ilmoitettiin myös Aamulehdessä sekä omilla www-sivuillamme. Tapahtumista oli myös ilmoitettu hervantalaisten kauppojen ilmoitustauluilla sekä Hervannan kirjastossa, vapaa- aikakeskuksessa ja ravitsemusliikkeissä.

10. Yhdistyksen hallitus ja toimisto

Vuonna 2010 yhdistyksemme puheenjohtajana toimi Kalevi Sinisalo ja varapuheenjohtajana Pekka Haapoja. Hallituksen varsinaisina jäseninä toimivat Samuli Heikkilä, Timo Kuisma, Arja Elovaara sekä Sirkka Karsisto. Varajäseninä toimivat Fransesca Vallin ja Hannu Haapanen. Teknisenä sihteerinä hallituksen kokouksissa toimii toimistonhoitaja Arja Laamanen 3.8.2010 asti ja Samuli Heikkilä 7.9. - 31.12.2010. Taloudenhoitajana toimi Virpi Lintunen. Hallitus kokoontui 11 kertaa: 12.1. / 2.2. / 2.3. / 30.3. / 4.5. / 1.6 / 3.8. / 7.9. / 5.10. / 2.11. sekä 7.12. Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 30.3.2010 ja syyskokous 2.11.2009.

Yhdistyksemme toimisto oli avoinna Hervannan vapaa-aikakeskuksessa huoneessa 214 (Lindforsinkatu 5) seuraavasti:

maanantaisin    klo 13.30 – 17.30
tiistaisin ja torstaisin    klo 15.00 – 19.00
keskiviikkoisin ja perjantaisin    klo 11.00 – 15.00

Toimistonhoitajana toimi 13.9.2010 asti Arja Laamanen ja 15.9.2010 alkaen Samuli Heikkilä. Toimistonhoitajan tavoitti puhelimitse numerosta 040 722 1125