Muistoja vuosien varrelta

Ensikosketukseni Haapalinnankylään sain vuonna 1986. Poikkesimme perheeni kanssa sattumalta asuntoesittelyyn Kylämikko-nimiseen uuteen taloon Kraatarinkadulla.

Huoneisto miellytti heti, kuitenkin ostopäätökseen vaikuttivat olennaisesti parvekkeelta avautuvat ihastuttavat näkymät. Oikealta avautui harjunäkymä Tesomalle päin, vasemmalla pilkotti Pyhäjärvi ja maiseman etuosa oli pelkkää rakentamatonta tonttimaata. Eipä kulunut kauankaan, kun nostureita ilmestyi maisemaan ja kylä valmistui melko nopeasti.

Perustettiin Haapalinnan Kyläseura ry. Oli itsestään selvää lähteä mukaan toimintaan, joka edistäisi kylän ja sen asukkaiden viihtyvyyttä.

Mielenkiintoa alueelle antaa sen historiallinen tausta. Tälle kauniille paikalle perusti August Haapalinna 1900-luvun alussa kukoistavan kauppapuutarhan. Hän rakensi asumuksekseen perheelleen vaalean päärakennuksen pieniruutuisin ikkunoin ja lisäksi punaiset piharakennukset. Pihapiiriä ympäröivät lehtevät pihapuut. Haapalinnojen suku asusti tällä alueella neljän sukupolven ajan aina 80- luvulle saakka. Me uudet asukkaat voimme olla iloisia Haapalinna-nimen säilymisestä kylämme nimenä, onhan se samalla kunnianosoitus ahkeralle alueen perustajalle ja hänen suvulleen.

Muuttaessamme uuteen kotiimme oli kevät. Pispalan valtatien viereisessä rinteessä oli kolme ihanaa omenapuuta täydessä kukassa, muistuttamassa entisestä puutarhasta. Kauhukseni huomasin kaupungin työntekijöiden olevan sahoineen raivaustöissä ja valmistautumassa omenapuiden kaatoon. Juoksin paikalle ja pyysin säästämään puut. Sahat pysähtyivät, seurasi puhelu työnjohtajalle ja ihme tapahtui. Omenapuut säilyivät ja kukkivat joka kevät vieläkin, tosin jo piilossa muun pensaikon keskellä. Tästä pikkutapahtumasta tuhannet kiitokset kaupunkimme virkamiehille näin suuresta inhimillisyyden osoituksesta kyläämme kohtaan.

Leila Pärssinen