Historia

Haapalinnankyläseura ry

Tiedottaa kylän uusille asukkaille ja muistin virkistykseksi "vanhoille" toiminnastaan seuraavaa.

Alkuperäinen Haapalinnankylä rakennettiin valmiiksi vuosina 1983-1999 Pispalanvaltatien varrelle entisen puutarhan paikalle. Tampereen keskustaan on matkaa noin 5 km ja hyvät liikenneyhteydet. Jo suunnittelu vaiheessa oli otettu huomioon kylän viihtyisyys ja rakennettu valmiiksi monipuoliset harrastustilat. Kuntosali, kankurintupa ja tenniskenttä ovat edelleen toiminnassa. Kyläseura ry perustettiin 1987. Seura toimii edelleen aktiivisesti kuunnellen asukkaiden toiveita ja välittäen niitä edelleen päättäjille. Kyläseura huolehtii harrastetilojen hoidosta ja toiminnasta. Haapalinnantorilla on esiintymislava ja sielä järjestetään erilaisia tapahtumia. Päätavoitteena on asukkaiden viihtymisen parantaminen. kyläseuran hallitus kokoontuu kerran kuukaudessa.