Armonkallion historia liittyy olennaisesti Kyttälän kaupunginosaan ja nimenomaan Kyttälän 1890-luvulla alkaneeseen saneeraukseen. Jo vuonna 1877 luotu Kyttälän ruutuasemakaava vahvistettiin lopulta 1886. Kaupunki ryhtyi myymään uuden kaavan mukaisia tontteja 1890. Samana vuonna irtisanottiin vanhan Kyttälän talonomistajien vuokrasopimukset. Entisten asukkaiden oli käytännössä pakko lähteä Kyttälästä, sillä uuden kaavan mukaisen tontin neliömetrihinta vastasi tavallisen työläisen parin päivän palkkaa. Asukkaat kuitenkin valittivat senaattiin häätöpäätöksestä, ja kaupunki joutui uusimaan joidenkin vuokrasopimukset kymmeneksi vuodeksi tai toistaiseksi. Kaupunki tarjosi tontinvuokraajille Tammelan uudesta työläiskaupunginosasta edullisia tontteja, joille nämä saattoivat siirtää talonsa, mutta vain osa tarttui tilaisuuteen. Jonkin verran kyttäläläisiä muutti myös Järvensivun esikaupunkiin, joka oli alkanut muotoutua 1890.
Pihakuva Kyttälästä 1910, kuvaaja tuntematon, Vapriikin kuva-arkisto.
Kasvavassa tehdaskaupungissa oli edullisella majoituksella jatkuva kysyntä, niinpä Kyttälän tontit oli äärimmilleen rakennettu. Anderssonin tontilla Ojakatu 3:ssa asui jopa 200 henkilöä. Kyttälän ongelma oli laaja vuokralaisväestö: häädön yhteydessä havaittiin, että 158 talonomistajan suojissa asusti arviolta pari kolme tuhatta vähävaraista ihmistä. Heitä auttaakseen kaupunki asetti komitean, joka päätti myöntää muuttoavustusta hädänalaisimmille, jotta nämä eivät kaatuisi kaupungin vaivaishoidon rasitukseksi. Pelkkä raha-avustus ei riittänyt, vaan kaupungin oli lisäksi osoitettava tonttimaata, jolle kurjimmat saattoivat siirtää mökkinsä tai rakentaa uuden. Sanomalehtitietojen mukaan kodittomaksi joutuneista osa asui ulkorakennuksessa ja kellareissa.
