Syyskalenteri

Pispalalaisen tapahtumakalenteri kokoaa syksyn monipuoliset tapahtumat ja tilaisuudet, näyttelyt ja musiikit Pispalasta, ja vähän muualtakin.

Syksyn 2010 menovinkkejä ja tapahtumia

Virallisesti syksy alkaa, kun päivän keskilämpötila laskee alle kymmenen asteen. Sen sijaan kansanomaisessa vuoden aikojen jaotuksessa apostoli Bartolomeuksen muistopäivä (24.8), Pärttyli, oli usein merkitty ensimmäiseksi syyspäiväksi. Pärttyliltä voitiin ruveta nauttimaan viljellyn maan antimista. Syyskuussa Pispalassa elvytetään vanhaa markkinaperinnettä Wanhan ajan markkinoilla (5.9) ja Sadonkorjuujuhlalla (18.9). Vanhoja perinteitä kunnioittaa myös marraskuinen Pispalan Kekri. Syyskausi päättyy perinteisiin joulumyyjäisiin.

Ajankohtaista eli tapahtuu tällä viikolla (vko 36)

9.9. Kurpitsaliikkeen luentosarjassa aiheena Hyötytarha.
To klo. 18 Kurpitsalla jaossa Pirkanmaan marttojen kokemuksia Hyötytarhan suunnittelusta ja perustamisesta. Kurpitsa on myös mukana  Pellolta pöytään -tapahtumassa Tampereen kauppahallissa la 11.9. Perinteiset Sadonkorjuujuhlat la 18.9.
Lisää >> www.pispala.fi/kurpitsa

9.9. Kotiseutukävelyt ja Euroopan rakennusperintöpäivä.
Eri kaupunginosissa järjestettävät opastetut kotiseutukävelyt. Esimerkiksi Lielahdessa on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua vanhaan teollisuusalueeseen tehtaan entisten työntekijöiden opastuksella. Järjestää kaupungin kulttuuripalvelut yhdessä eri kaupunginosayhdistysten kanssa. 

10.9. Pub Kujakolli live
Pe: Boozing Bullets

10.9.-19.9. Pyynikillä Lemminkäisen Temppeli
Tuliteatteri Flamma Pyynikin kesäteatterissa. Liput 25e/22e.
Lisätietoa ja traileri >> www.flamma.fi/temppeli

10.-16.9. Tampereella MaailmanTango-Festivaali.
Paikkoina Tullikamarin pakkahuone, Klubi ja Telakka. Mukana mm. M.A. Numminen, Tuomari Nurmio ja Pelle Miljoona, uusi suomalainen tango-orkesteri ja espanjalaiset flamencotaiturit. Ohjelma >> www.maailmantango.net

11.9. Open Doors-Open Minds  Open House-talolla
La klo. 12-19 Open House-talolla Rajaportin saunan vieressä ovet avoinna työhuoneisiin, näyttelyitä sisällä ja ulkona, piha-jamit, basaari, hoitoa ja hyvinvointia. Pihabuffet avoinna, grillistä makkaraa ja maissia. Tervetuloa Pispalan parhaaseen idylliin.
Lisätietoja >> www.paulahuhtanen.fi

Tulossa:

18.9. Sadonkorjuujuhla Kurpitsalla ja Lastenmaalla klo. 12-17.
Kasvimaan antimia, muurinpohjalättyjä, vihannessoppaa. Kojukujalla käsityölaisten ja luontoyrittäjien tuotteita. Kurpitsatalon kahvio avoinna.
- lavalla: Päivölän perinneorkesteri, Lari Aaltonen (sitari), runoryhmä Ihoteollisuus, Ras Kontti, laulaja ja lauluntekijä Hanna Ruuskanen.
- leffavintillä: Raimo Flinkki esittelee uusia ekokeksintöjä, elokuva Yhteisön voima, kansainvälinen kasvitietoverkosto esittäytyy.
- lastenmaalla: satukierrokset kasvimailla alle kouluikäisille, taitopajat (jönglöörausta, taiteilua, kankaanpainoa). Osallistumismaksu pajoihin 2 e.
Järjestää Kurpitsaliike ry ja Vuorenväki ry >> www.pispala.fi/kurpitsa

19.9. Pispalan Tohvelisankarit vs. Negative klo. 14.15 Tammelan stadionilla.
Kyseessähän on Reiska-jalkapallo-ottelu ja naisten jalkapallomatsin esileikki. Pispalalaiset tohvelisankarit vierailevat Jonne Aaronin luotsaaman Negative-poppoon kotikentällä. Kotimatsi Tahmelan rannassa keväällä päättyi tappioon. Nyt on revanssin paikka.

Näyttelyt:
Pispalan kirjastotalon galleria Heli Nyman Elämäsi Värit >> www.helinyman.fi
Open Atelje-talossa, Pispalan valtatie 11, Paula Huhtasen >> Pau-House-näyttely.
Tampereen keskustassa Tulevaisuuskuvia - poikkitaiteellinen ja -tieteellinen näyttely. Lisätietoa sekä kartta työpareista ja teosten sijainneista >> www.tulevaisuuskyla.net

PispalaFolk
Kymmenensiä PispalaFolkeja juhlittiin sunnuntaina 8.8. helteisellä Tahmelan rannalla.
Juhlafolkit korkattiin jo edellisenä iltana Vastavirran folk-klubilla. Rannan päätapahtumassa väkeä oli karkean arvion mukaan reilusti yli tuhat ihmistä. Myös folkklubit Kujakollissa ja Vastavirrassa vetivät tuvat täyteen. Folkyleisö nautti auringosta, rennosta meiningistä ja monipuolisista esityksistä. Kuvan Pauli Hanhiniemen ja Ville Rauhalan lisäksi lavalle nousi kymmenkunta muuta esiintyjää tai bändiä. Lisäksi rannalla ilmentyi muutakin, kuten esimerkiksi lasten Vesijuhla, Hassu sumopainia ja Reiska-jalkapallo-ottelu.

kalenterikuvaKesäkalenteri kokonaisuudessaan

Ahjolan kansalaisopisto
Katso kesän kurssit ja muu ohjelma.
Ilmoittautumiset syksyn kurseille alkavat 24.8.
www.ahjola.fi

Pispalan kirjastotalo, Tahmelankatu 14
av. ma-pe 14-20, la 12-17
Kesäajat 1.6.- 29.8.
Ma-to 14-20, pe 13-18, la kiinni
Heinäkuu (5.7.-1.8.) kiinni

Tietopalvelupiste p. 03-223 9654
www.pispala.fi/uuttanyt 

Hirvitalo-Pispalan Nykytaiteen keskus
av. ti-su 12-18

p. 041 789 1193.
Tietoa tulevista tapahtumista ja näyttelyistä
www.hirvikatu10.net

Rajaportin saunakortteli, Pispalan valtatie 9
Sauna p. 03-222 3823, saunakahvila p. 03-213 0117
Avoinna ma ja ke 18-22, pe 15-22 sekä la 14-22
www.pispala.fi/rajaportinsauna/

Open Atelje, Rajaportin saunan vieressä.
Pispalan valtatie 11, p. 044 2010 734
Esityksiä ja työpajoja

Vastavirta-klubi, Pispalan valtatie 36
Vaihtoehtoinen musiikkiklubi Haulitornin lähellä.
Alakerta av. ma-pe 16-02, la-su 14-02.
Yläbaari av. joka päivä klo. 12-24.
www.vastavirta.net

Kurpitsatalo, Tahmelan ranta, Isolähteenkatu 2
av. ma-pe 10-19, la-su 12-16.
www.pispala.fi/kurpitsa 

Tulevat tapahtumat ja tilaisuudet

Syyskuussa

9.9. Euroopan rakennusperintöpäivät ja kotiseutukävelyt.
Lisätietoja tapahtumista myöhemmin. Järjestää kaupungin kulttuuripalvelut yhdessä eri kaupunginosayhdistysten kanssa.

10-11.9. Pellolta pöytään -tapahtuma Tampereen kauppahallissa.
Mukana myös Kurpitsaliike. Kurpitsan herkkupöytä tapahtumassa la 11.9.

10.-16.9. MaailmanTango-Festivaali.
Tullikamarin pakkahuone, Klubi ja Telakka. Mukana mm. M.A.Numminen, Tuomari Nurmio ja Pelle Miljoona, uusi suomalainen tango-orkesteri ja espanjalaiset Flamencotaiturit.
Ohjelma >> www.maailmantango.net

10.9.-19.9. Lemminkäisen Temppeli
Tuliteatteri Flamma Pyynikin kesäteatterissa. Liput 25e/22e.
Lisätietoa ja traileri >> www.flamma.fi/temppeli

11.9. Open Doors-Open Minds Pau House-talolla
La klo. 12-19 Open House-talolla Rajaportin saunan vieressä ovet avoinna työhuoneisiin, näyttelyitä sisällä ja ulkona, piha-jamit, basaari, hoitoa ja hyvinvointia. Pihabuffet avoinna, grillistä makkaraa ja maissia. Tervetuloa Pispalan parhaaseen idylliin.
Lisätietoja >> www.paulahuhtanen.fi

18.9. Perinteinen Sadonkorjuujuhla Kurpitsatalolla.


Menneet tapahtumat kesän alussa

24.5. Pispalalainen-lehti 1/2010 ilmestynyt.
Ensimmäinen Pispalalainen-lehti ilmestyi 35 vuotta sitten, keväällä 1975. Sen jälkeen lehti on ilmestynyt vähintään kerran vuodessa joka vuosi, nykyisellään kaksi kertaa vuodessa. Tämän vuoden ensimmäinen numero on ns. karnevaalinumero. Keskiaukemalla Pispalan karnevaalien (29.5.) ohjelma sekä karnevaalitapahtumiin liittyviä juttuja mm. ohjaaja Jotaarkka Pennasen haastattelu ja esittelyssä pispalalaismuusikoiden levy Tanssit suuren mäen yllä. Lisäksi tuhti asiapaketti mm. Pispalan asemakaavoituksen tilanteesta, maa- ja aurinkolämmityskokemuksista Pispalassa ja Pispalan lähipalveluista (tai niiden katoamisesta). Myös ensimmäistä kertaa englanninkieliset sivut ("our culture in Pispala is special"). Lehteä saa mm. Pispalan kirjastotalolta, Rajaportin saunalta ja ravintoloista.

29.5. Pispalan 29. karnevaalit klo. 11-02.
Karnevaalit alkavat klo. 11 lasten tapahtumilla A-Killan edustalla sekä radikalismin perintöä pohtivalla keskustelutilaisuudella Pispalan kirjastotalolla. Vieraana teatteriohjaaja Jotaarkka Pennanen. Päätapahtuma Tanssit suuren mäen yllä klo. 13-17 Puistotorilla. Tanssien lomassa Herra Heinämäen Lato-orkesterin 10-vuotisjuhlakonsertti ja uuden levyn julkistaminen klo. 13.30. Tahmelan liikekeskuksen edustalla. Iltaohjelmassa jalkapallo-ottelu ja parkkitanssit Kujakollin edustalla. Lavalla Frankie Shannon Band, tanssiporukka Duo Aitimus, standup-koomikko Iso-Anita sekä Pasi Heikuran ja kumppaneiden jazz-orkesteri Jahnukaiset. Sisätiloissa salorokkaa Heikki Salo & Friends. Vastavirta-klubilla Tanssit Suuren Mäen Yllä-levyn julkkarit klo. 20 sekä karnevaalien päätösjamit.
Koko komeus karnevaalisivustolla >> www.pispala.fi/karnevaalit

31.5. Vieraslajit luonnossamme-luento Pispalan kirjastotalolla klo. 18.
Luento -ja keskustelutilaisuus Pispalan kirjastotalolla klo. 18 alkaen. Suomen ympäristökeskuksen vanhemmani tutkijan Terhi Ryttärin mukaan Suomeen on kotiutunut runsaat 600 vierasta lajia, joista monet uhkaavat luontomme monimuotoisuutta. Tälläisiä ovat mm. jättipalsami, jättiputki, komealupiini ja kurtturuusu. Luennolla selvitetään, mitä niiden leviämisen estämiseksi on tehtävissä. Järjestää >> Kurpitsaliike ry.

3.6. Pispalan suojelu-ja rakennusoikeus-periaatevaihtoehdot tarkastelussa.
Aineiston esittelytilaisuus Ahjolassa klo. 18-20.
Pispalan asemakaavoituksen tilanteesta lisää >> Pispalan asemakaava-osiossa

4.6. Hurma-klubi Vastavirralla
Ataturk Band, Sevillanasryhmä Las Likat, Laulumies Jukka Hynninen & compañeros. Djs Wonderlust. Yläkerrassa Flamencoviikkoklubi klo 19. Flamencokitaristi Juho Koskimies + muuta flamenco-ohjelmaa >> www.vastavirta.net

5.6. Suuret Siivoustalkoot Sauna- ja Lehtisaaressa!
Maailman ympäristöpäivänä lauantaina Pyhäjärven Sauna-ja Lehtisaaren siivoustalkoot. Talkoot alkavat klo 11.45, jolloin kokoonnutaan Uittotunnelin kohdalla Pyhäjärven puoleisella rannalla. Paikalla jaetaan talkooaseet ja tarkennetaan tapahtumain kulkua esim. se, miten saariin rantaudutaan (meloen ja/tai soutaen). Mukana talkoissa mm. Pispalan kumppanuusyhdistyksiä, Tampereen Satamatoimisto, Pidä Saaristo Siistinä ry, Tamperelainen-lehti, Pyhäjärven Veneilijät ja FC Pispalan Tohvelisankarit.

5.6.-27.6. Ihmisen Kuva-nukketaidenäyttely Pispalan nykytaiteen keskus.
Omakuvia nuken muodossa. Kuvia on työstetty toukokuun ajan eri työpajoissa mm. Pispalan karnevaaleilla 29.5. Esillä lähes 100 omakuvanukkea. Näyttelyn avajaistapahtumat la 5.6. klo. 18-22 Hirvitalolla, Pispalan kirjastotalolla ja Vastavirta-klubilla. Luvassa mm. esineteatteriesitys vakaa tinasotamies, kantelemusiikkia, improvisaatiokollektiivi Pähkinäsaari, Teatteri Ramppi & Kuume. Avajaisten jatkoilla Slaavilainen Duo Vastavirran Yläbaarissa.
Koko komeus hienolla sivustolla >> www.ihmisenkuva.net

5.6. Vekkuli Ketun nukketeatteria Pispalan kirjastotalolla klo. 18.00.
Vaarin Perintö on tarina siitä kuinka myytäväksi tuomitut perintöesineet heräävät henkiin kettu Keen käpälissä ja tuovat yllätyksen toisensa jälkeen. Vekkuli Ketun nukketeatteria koululaisista pappoihin. Esityksen kesto 45 min. Katso traileri You Tubesta hakusanalla Vaarin perintö. Esitys osa Hirvitalon Ihmisen kuva-nukketaidenäyttelyn avajaistapahtumia.
Nukketeatterista lisää >> Ihmisen kuva-sivustolla

5.6.-13.6 Tampere Guitar Festival.
Kuudennet kansainväliset klassisen kitaran festivaalit Tampereella, Ylöjärvella ja Nokialla. Päävieraana ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä legenda John Williams. Tamperetalolla myös 200 tanssijan ja kitaristin yhteisesitys. Ilmaiset OFF-klubit Pub Kujakollissa: to 10.6. Anders Segovia-kilpailun voittaja, kitaristi Otto Tolonen sekä su 13.6. chileläinen Jose Antonio Escobar ja suomalainen Petri Kumela.
Ohjelma >> www.tampereGuitarfestival.com

5.6.-13.6 Tampere Guitar Festival.
Kuudennet kansainväliset klassisen kitaran festivaalit Tampereella, Ylöjärvella ja Nokialla. Päävieraana ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä legenda John Williams. Tamperetalolla myös 200 tanssijan ja kitaristin yhteisesitys.
Ilmaiset OFF-klubit Pub Kujakollissa
:
- to 10.6. Anders Segovia-kilpailun voittaja, kitaristi Otto Tolonen
- su 13.6. chileläinen Jose Antonio Escobar ja suomalainen Petri Kumela.
Ohjelma >> www.tampereGuitarfestival.com

7.6.-27.6. Ihmisen Kuva-nukketaidenäyttely Pispalan nykytaiteen keskus.
Omakuvia nuken muodossa. Kuvia on työstetty toukokuun ajan eri työpajoissa mm. Pispalan karnevaaleilla 29.5. Esillä lähes 150 omakuvanukkea.
Lisää aiheesta hienolla sivustolla >> www.ihmisenkuva.net

7.6.-13.6. Runokaupunki-festivaalissa mm. Lauri Viita-kiertokävely 10.6.
Runokaupunki-festivaalin aikana runon voi kohdata niin kukkakaupassa, kadulla, bussissa kuin näkötornissakin. Tampereen Runoviikko ry:n kokoamalla tapahtumaviikolla voit tutustua vaikkapa virolaiseen nykyrunouteen, lähteä runopiknikille, osallistua lasten runotapahtumiin tai tunnelmoida Runon Yössä. Runokaupungissa tutkitaan myös runon yhteyksiä tanssiin, kuvataiteeseen, valokuvaan ja musiikkiin. Lauri Viita-kiertokävely to 10.6. Lähtö Viita-patsaalta klo. 17. Runokaupungista lisää >> runokaupunki.fi

10.6.-13.6. Pispalan Sottiisi

Pohjois-Euroopan merkittävin, kansainvälinen tanssifestivaali. Sottiisia on järjestetty vuodesta 1970 lähtien. Alkuvuosina avajaispäivän tanssikulkue lähti Pispalasta, Pispan koululta ja kulki harjua pitkin kaupunkiin. Pispalan Sottiisin nimi on perua tästä vaiheesta. Avajaiset Keskustorilla to 10.6. klo. 15.30, päättäjäiset su 13.6. Pyynikin urheilukentällä klo. 14. Muita tapahtuma paikkoja mm. Tullikamarin pakkahuonen, Hällä-näyttämö ja ravintola Telakka. Kansainvälisiä vieraita Unkarista, Ukrainasta, Slovakiasta ja Uudesta-Seelannista. Kotimainen pääesiintyjä vuoden kansantanssiyhtye Lipparit Etelä-Pohjanmaalta. Pispalan Sottiisi kokonaisuudessaan >> www.sottiisi.net

Vuorenväki ry:n Lastenmaan Kesä.
11.-13.6.
klo. 10-15 Kurpitsatalon lasten maalla majanrakennus- ja kankaanpainokurssi (6-12 -vuotiaille). Kurssilla perehdytään luonnonmukaisiin majanrakennusmenetelmiin ja kankaanpainantaan. Lopuksi pidetään tupaantuliaiset ja musisoidaan. Ilmoittautumiset 9.6. asti Mikolle p. 041 5255317.
18.-20.6. klo. 10-15
Kurpitsatalon lastenmaalla Taitopajautus. Monipuolinen kurssiviikonloppu sisältää mm. musiikki-ja taidepajan, sirkusopetusta, kasvitietoa, kankanpainoa, kasvomaalausta, pelejä ja rakentelua. Tapahtuma avoin kaikille.

12.6. Suomalaisen saunan päivä Rajaportilla
Rajaportin saunalla on perinteen mukaan jälleen ohjelmaa piha-alueella koko päivän. Lisäksi pihaan on pystytetty myös telttasauna. Ohjelma >> www.pispala.fi/rajaportinsauna

12.6. Pihakirppis Open Atelje-talon pihalla
Saunan vieressä olevalla Open Ateljen (ent. Puukkoniemen talo) takapihalla samaan aikaan PIHAKIRPPIS. Rompetta ja roinaa maan ja taivaan väliltä. Wanhoja kaakeliuuneja, ovia ym. rakennustarvikkeita. Ullakon aarteita ja löytöjä - avaimenperistä autonrenkaisiin!. Buffetti.
Katso >> www.paulahuhtanen.fi

12.6  Annikinkadun Runofestivaali
Runokaupunki-festivaali huipentuu Annikinkadun runofestivaaliin, jonka ulkomaisina runoilijavieraina nähdään Jaan Kaplinski ja John Giorno.
Annikinkadun festivaaleista lisää >> Annikin Runofestivaali

14.6.-27.6. Ihmisen Kuva-nukketaidenäyttely Pispalan nykytaiteen keskus.
Omakuvia nuken muodossa. Kuvia on työstetty toukokuun ajan eri työpajoissa mm. Pispalan karnevaaleilla 29.5. Esillä lähes 150 omakuvanukkea.
Lisää aiheesta hienolla sivustolla >> www.ihmisenkuva.net

18.-20.6. Lastenmaan Kesän Taitopajautus klo. 10-15
Vuorenväki ry:n järjestämä Taitopajautus-kurssi Kurpitsatalon lastenmaalla. Monipuolinen kurssiviikonloppu sisältää mm. musiikki-ja taidepajan, sirkusopetusta, kasvitietoa, kankaanpainoa, kasvomaalausta, pelejä ja rakentelua. Tapahtuma avoin kaikille. Hinta 5 e /päivä. (sis. matskut ja kasviskeiton). Ps. muista työskentelyyn sopivat vaatteet. Järjestää Vuorenväki ry.

18.6. Vastavirrassa Ryhti-klubi
Thono Slowknow, Eräkoira, Vakaat Kädet, Loota Kii Project, Naispyy & Ainiseza, Ryhtijukat.
Tulossa: Juhannusregae 26.6. (Jere Dangerous ja kaverit).

18.6-19.6. Pub Kujakollissa livenä
Pe: Kaupunki
La: Blues Company

Pispalan Juhannusmuistio:
25.6. Juhannussauna Rajaportilla.
Sauna auki aattona klo. 18 asti. 25.6.
25.6. Juhannustapahtuma Hyhkyn Pättiniemessä klo. 19. Musiikkia.
Juhannuskokko syttyy klo. 20. Järjestää Hyhkyn Kyläyhdistys.
25.6.-26.6.
Juhannustanssit Viikinsaaressa.
Aattona lavalla Pispalan Sälli orkestereineen.
Juhannuspäivänä Trio Hurmio.
26.6. Juhannusreggea Vastavirta-klubilla
Jere Dangerous ja kaverit - 2 e.

Kaupat auki aattona klo. 12 asti. Juhannuspäivän kiinni, su 27.6. auki klo. 11-21. Ravintoloista Pub Kujakolli on suljettu perjantain ja lauantain. Pulteri aukeaa pe ja la vasta illalla klo. 18. Vastavirta-klubin Yläbaari on kiinni pe ja la, mutta alakerta auki. Sunnuntaina 27.6. ravintolatkin jo normaalisti auki.

Hyvää Juhannusta!.

28.6. Prinssi ja hiiri-nukketeatterisatu kaikenikäisille Hirvitalolla klo. 17.
Ihmisen kuva-nukketaidenäyttelyn päätösesitys. Näyttely nähtävillä ma 28.6. klo. 15-18. Esillä omakuva-aiheisia nukkejä lähes 200 ihmiseltä.
Kannattaa tsekata >> www.ihmisenkuva.net

28.6.-31.7. Kelluva kaupunginosa-työpaja Hirvitalolla
Tule mukaan rakentamaan kelluvaa kesämökkiä tai toteuttamaan oma vedenpitävä visiosi Pispalan Nykytaiteen keskukseen Hirvitalolle. Kesän aikana kuvataiteilijat Sami Maalas ja Mira Heija pitävät työpajaa, jossa rakentuva uusi kelluva kaupunginosa lasketaan Pyhäjärven vesille elokuussa. Mökkielämää-kollektiiviveistoksen ja Kelluva kaupunginosa projektin etenemistä voi seurata myös netissä >> www.hirvikatu10.net  /  www.kelluvakaupunki.blogspot.com

7.7. Elvis Suomessa
Saman nimisen kokoomalevyn julkistamistilaisuus Pub Kujakollissa!

8.-11.7. Musta Pispala-festivaali.
Tapahtumapaikkoina ainakin Hirvitalo, Kurpitsatalo, Vastavirta-klubi ja Pub Kujakolli. Festivaalin tarkoitus on juhlistaa Pispalan elävää vastarintakulttuurin jatkumoa, ja vahvistaa esivallan haastavaa yhteistoimintaa.

1.7.-31.7. Kelluva kaupunginosa-työpaja Hirvitalolla .
Tule mukaan rakentamaan kelluvaa kesämökkiä tai toteuttamaan oma vedenpitävä visiosi Pispalan Nykytaiteen keskukseen Hirvitalolle. Kesän aikana kuvataiteilijat Sami Maalas ja Mira Heija pitävät työpajaa, jossa rakentuva uusi kelluva kaupunginosa lasketaan Pyhäjärven vesille elokuussa. Mökkielämää-kollektiiviveistoksen ja Kelluva kaupunginosa-projektin etenemistä voi seurata myös netissä >> www.hirvikatu10.net  /  www.kelluvakaupunki.blogspot.com

1.7.-8.8. Pispalan teatterin Helmenlento Viikinsaaressa.
Esitykset torstaisin klo. 18 ja sunnuntaisin klo. 15. Liput 18/15 e.
Esityksistä lisää >> www.pispala.fi/teatteri

21.7. ITE-taide ja Outsider Art Pispalan kirjastotalolla klo. 18.
Vieraina yhdysvaltalainen taiteilija, taidekerääjä Steve Vanoni ja suomalainen kuvataiteilija, kriitikko Erkki Pirtola. Keskustelutilaisuuden aiheena kahden eri mantereen nykykansantaide ja niiden suhde sekä suhde taidekenttään.
Tapahtuma osa Hirvitalolla heinäkuun ajan järjestettävää American Outsider Art and Southern Folk Art- tapahtumaa. Siihen limittyy myös kierrätysmateriaalien käyttöön keskittyvä 12 Pirkanmaalaisen kuvataiteilijan kuvanveistotyöpaja. Workshopin vetäjänä toimii Steve Vanoni. Työpajassa syntyneet työt esillä Veistospuistossa elokuun puoleen väliin saakka. Workshopista lisää >> www.hirvikatu10.net

24.7. Muistojeni Pispala.
Viikinsaaren ohjelmallinen muistelutapahtuma kymmenennen kerran. Juhlatapahtumassa myös legendaariset lestinheiton MM-kisat. Joukkuekisassa mm. viinakaupan myyjät vastaan Pispala. Lestiä heitetään klo. 15 lähtien. Tanssit klo. 16-20. Mukana mm. Transitmies Jouko Mäki-Lohiluoma, näyttelijä Seela Sella, kirjailija Timo Malmi, Duo Terapia, Colme Cowboyta ja Pispalan Kisällit. Laivamatka ynnä ohjelma 10 e. Lapset vanhempien seurassa ilmaiseksi. Laivat tasatunnein klo. 10 lähtien. Järjestää Muistojeni Pispala ry.

Muista myös >> Viikinsaaren menot:
Koko kesän Tanssia saaressa - tiistaisin laivalipun hinnalla tanssikurssit klo. 18-21 mm. 15.6. fuska, 22.6. hidas valssi, 29.6. lavatango, 6.7. salsa ja bailatino, 13.7. itämainen tanssi, 20.7. zumba, 27.7 rivitanssi, 3.8. kävely/kuviohumppa. Lavatanssit torstaisin klo. 12.30-15.00. Myös lapsille omia tapahtumia koko kesän sekä luontokoulu.
Musiikkitapahtumat: La 10.7. Viikinsaaren Maihinnousu. Lavalla mm. Ernos. Pe 6.8. Down Home Island-bluestapahtuma. La 21.8. Jazzin maihinnousu.
Kesäteatteria heinäkuussa - Pispalan Teatterin Helmenlento-näytelmä. Ohjaus Sirkku Veilahti. 

2.8.-8.8. Tampereen teatterikesä
Kyseessä on 42. teatterikesä. Sen yhteydessä järjestetään OFF-estradi, joka on avoin kaikille teatterikesään omalla kustannuksella esiintymään haluaville teatterin ja taiteen ammattilaisille ja harrastajille. Mukana tänä vuonna 31 ryhmää, esityksiä kaikkiaan 97. Kymmenen ryhmää tulee Tampereen ulkopuolelta, kansainvälisiä ryhmiä on kaksi. Pispalan teatteri kahdella eri näytelmällään on mukana OFF Tampereen esityksissä.
Katso OFF-ohjelmisto >> www.teatterikesa.fi

4.8. Pispalan teatteri esittää näytelmän Lunta sataa neekerikylään.
Ensi-ilta keskiviikkona 4.8. klo. 19 Kurpitsatalon vieressä olevalla Lastenmaalla. Esityksiä on kymmenen elokuun aikana. Ohjaus Markku Hokkanen, käsikirjoitus Jarmo Suomi ja musiikki Vili Lange. Liput 15/5 e (omavalintaisesti).
Teatterin toinen kesän näytelmä Helmenlento vielä tämän viikon. Ohjaus Sirkku Veilahti. Käsikirjoitus Topeliuksen Adalminan Helmen pohjalta Sirkku Veilahti. Esitykset Viikinsaaressa to 5.8. klo. 18 ja su 8.8. klo. 15. Käykääpä katsomassa.
Pispalan teatterin ohjelmisto >> www.pispala.fi/teatteri

5.8. Tapahtumien Yön saunalenkki Rajaportilta
Rajaportin saunalla lämpiää pihalla telttasauna. Saunalenkki kuljettaa saunojat tilausbussilla reitillä: Rajaportin sauna– Härmälän A-killan sauna-Koskentien sauna-Nekalan siirtolapuutarhan sauna-Rajaportin sauna. Lähtö tapahtuu Rajaportin saunalta klo 16 ja paluu Rajaportille klo 21. Kokeilkaapa. Lisätietoja >> www.pispala.fi/rajaportinsauna

5.8. Tapahtumien Yö jatkuu Kurpitsatalolla klo. 21 alkaen.
Pispala-Tahmelan kaupunkiviljelijäyhdistys (Kurpitsaliike ry) esittää ilmaisia ulkoilmaelokuvia Kurpitsatalon tunnelmallisella pihalla. Elokuvina mm. Faith Morganin Havannan laajasta kaupunkiviljelyprojektista kertova dokumentti "Yhteisön voimaa - kuinka Kuuba suoriutui öljykriisistä" ja berliiniläisen Ella von der Haiden elokuva "Berliinin yhteisöpuutarhat", joka kertoo suurkaupungin vihreistä saarekkeista ja niiden ihmisistä. Myös yökahvila vanhassa pispalaistalossa sekä lyhdyin valaistu kasvitarha.
Lisää Kurpitsan syksystä >> www.pispala.fi/kurpitsa

6.8. Pub Kujakolli live.
Lavalla Mikko Alatalo (laulu, kitara) ja Jammi Humalamäki (haitari). Tarjolla mm. vanhoja Coitus Int-biisejä. Huom.! Su 8.8 PispalaFolk jamit mm. Helimo ja Pispala Bill (Jouko Mäki-Lohiluoma, Mikko Löytty, Ilkka Niemi ja Rinnekadun Kaitsu)

6.8. Down Home Island-bluestapahtuma Viikinsaaressa.
Lavalla Louisiana Red & Little Victor's Juke Joint (Usa/Fin), Jo' Buddy & Down Home King III (fin), High Tyme (fin), Cat Lee & Co. (fin). Liput 20 / 25 e.
Muut loppukesän tapahtumat >> Viikinsaareen:

7.8. Demosskene avajaiset Hirvitalolla klo 18.
Elokuussa Pispalan nykytaiteen keskuksella järjestetään tietokoneisiin ja ohjelmointiin liittyvää alakulttuuria, demoskeneä valottava näyttely. Demoskenessä keskitytään ohjelmoimaan tietokoneelle näyttäviä visuaalisia efektejä tuottavia ohjelmia, demoja, joihin kuuluu myös oleellisena osana ohjelmointisuorituksen lisäksi musiikki ja graafinen toteutus. Näyttelyaika 8.-29.8. >> Lue lisää.

7.-8.8. PispalaFolk 10 vuotta.
Akustista kauneutta Pispalassa kymmenennen kerran.
Pääjuhla su 8.8. klo. 13-20 Tahmelan rannassa.
Juhlafolkeissa mm. Varesband, Yhden Joukon Yhtye, akrobaattiryhmä Wankka Ote, laulaja ja lauluntekijä Jaakko Löytty, trubaduurit Kati Pellinen ja Joose Keskitalo, tanssia/musiikkia/runoutta yhdistelevä Duo Aitimus ja J.K.Ihalainen, Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut, Katwi & Hanna, Pauli Hanhiniemi Duo, Jaakko & Jay. Illalla Pub Kujakollissa Helimo ja Pispala Bill. Vastavirrassa After Cognac, Utu, Pelle Miljoona ja Flamma.
Folkit alkavat jo la 7.7. Vastavirta-klubilta. Lavalla Hasputri, Underground Groovement, Surffiveikot ynnä Flamma.
Koko komeus esiintyjäesittelyineen >> musiikkiyhdistyksen folksivuilla

9.8.-16.8. Pispalan asemakaava
Tämä viikko on vielä aikaa jättää mielipide Pispalan suojelu- ja rakennusoikeusvaihtoehtoihin. Nähtävilläolo ja mielipiteiden jättöaikaa on maanantaihin 16.8. asti. Pispalan kirjastotalolla on esillä vaihtoehtoihin liittyvät koealueiden kartat sekä muuta tarkasteluihin liittyvää materiaalia. Mielipiteet pyydetään jättämään postitse osoitteeseen Tampereen kaupunki, Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere, käyntiosoite Puutarhakatu 6 tai sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.  

10.8.-29.8. Mökkielämää multiteos Tahmelan rannassa.
Tahmelan rannassa rakennetaan talkoomeiningillä kelluvaa mökkielämän
multihuipentumaa. Mökkielämää prosessissa rakennetaan yhdessä satunnaisten osallistujien kanssa järvessä kelluva kesämökki. Prosessia vetää kuvataitelija Sami Maalas.
Aikataulu:
10.8-22.8 Avoin työpaja Tahmelan rannassa iltapäivisin. Rakennetaan lautan päälle mökki ja pieni piha.
22.8.-28.8. Kelluva kesämökki matkaa Pyhäjärvellä kohti Laukontorin satamaa.
28.8 Tulevaisuuskuvia-näyttelyn avajaiset Laukontorin satamassa ja
ympäri kaupunkia. Osa tekeillä olevasta teoksesta oli esillä ja vesillä PispalaFolkissa 8.8.
Lisää aihesta >> www.kelluvakaupunki.blogspot.com

13.8. Pispalan teatteri esittää näytelmän Lunta sataa neekerikylään.
Ensi-ilta keskiviikkona 4.8. klo. 19 Kurpitsatalon vieressä olevalla Lastenmaalla. Esityksiä on kymmenen elokuun aikana. Seuraava su 15.8. Ohjaus Markku Hokkanen, käsikirjoitus Jarmo Suomi ja musiikki Vili Lange. Liput 15/5 e (omavalintaisesti).
Pispalan teatterin ohjelmisto >> www.pispala.fi/teatteri

13.8-15.8. Miesten Vuoro.
Ulkoilmaelokuvaesitykset Rajaportin saunan korttelissa. Ohjaus ja käsikirjoitus Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen. Esitykset pe, la ja su klo. 22.15. Liput 8 e. Järjestää Pispalan saunayhdistys ja Filmipyörä. Lisätietoja >> www.pispala.fi/rajaportinsauna.

14.8. Eino Grön Viikinsaaressa.
Muut loppukesän tapahtumat >> Viikinsaareen

16.8.-29.8. Mökkielämää- multiteoksen rakentaminen jatkuu Tahmelan rannassa.
Tahmelan rannassa rakennetaan talkoomeiningillä kelluvaa mökkielämän
multihuipentumaa. Mökkielämää prosessissa rakennetaan yhdessä satunnaisten osallistujien kanssa järvessä kelluva kesämökki. Osa tekeillä olevasta teoksesta oli esillä ja vesillä PispalaFolkissa 8.8. Prosessia vetää kuvataitelija Sami Maalas.
Aikataulu:
10.8-22.8. Avoin työpaja Tahmelan rannassa iltapäivisin. Rakennetaan lautan päälle mökki ja pieni piha.
22.8.-28.8. Kelluva kesämökki matkaa Pyhäjärvellä kohti Laukontorin satamaa.
28.8. Tulevaisuuskuvia-näyttelyn avajaiset Laukontorin satamassa ja
ympäri kaupunkia.
Lisää aihesta >> www.kelluvakaupunki.blogspot.com

19.8. Pispalan Päihdepäivä Tahmelan Monitoimitalolla klo. 11 alk.
Päivän teemana päihde- ja mielisuunnitelma. Päivän avaa apulaispormestari Anna-Kaisa Ikonen. Teemaan johdattelevat Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Marika Ruohonen ja Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Aarne Kiviniemi. Musiikista vastaavat Teiskon Mieslaulajat. Monitoimitalolla edullinen kahvipöytä ja ruokailu sekä perinteinen kettinginheittokilpailu. Tampereen A-kiltojen toimipaikoista lisää >> www.tampereena-kilta.fi

20-21.8. Pispalan teatteri esittää näytelmän Lunta sataa neekerikylään.
Viikon esitykset pe klo. 19 ja la klo.17 Kurpitsatalon vieressä olevalla Lastenmaalla. Esityksiä jäljellä vielä neljä. Kannattaa käydä tsekkaamassa kun säätkin suosivat. Ohjaus Markku Hokkanen, käsikirjoitus Jarmo Suomi ja musiikki Vili Lange. Liput 15/5 e (omavalintaisesti). Pispalan teatterin ohjelmisto >> www.pispala.fi/teatteri

20.8.-21.8. Pub Kujakolli Live
Pe: Rai Rai
La: Corvus Band

23.8. Kurpitsaliikkeen syksyn luentosarja alkaa Kurpitsatalolla.
Ma klo. 18.00 Ekokeksijä Raimo Flink kertoo kompostoinnnista ja kompostorin käytöstä. Seuraava luento to 9.9. klo 18 Pirkanmaan marttojen Hyötytarhan suunnittelusta ja perustamisesta. Lisää >> www.pispala.fi/kurpitsa

23.8.-28.8. Mökkielämää- multiteos matkalla kohti Tulevaisuuskuvia.
Kelluva kesämökki matkaa Pyhäjärvellä kohti Laukontorin satamaa. Satamassa Tulevaisuuskuvia-näyttelyn avajaiset la 28.8. Tapahtuma laajenee siitä ympäri kaupunkia. Mökkielämä-multihuipentumaa kipparoi kuvataiteilija Sami Maalas
Lisää Mökkielämästa >> www.kelluvakaupunki.blogspot.com

24.- 27.8. Mies vailla menneisyyttä.
Aki Kaurismäen elokuvan ulkoilmaesitykset Kaukajärvellä, Lentävänniemessä, Härmälässä ja Pyynikillä. Pyynikin esitys näkötornilla 27.8. klo. 18. Säävaraus, oma tuoli mukaan, pukeudu lämpimästi. Liput 3 e >> www.elokuvakeskus.fi/niagara

27.8. Pispalan Runotulet.  
Hirvitalolla runoilijat Kirsi Kunnas ja Kristiina Wallin, uuden runokokoelman julkaiseva Panu Tuomi, esikoisrunoilija Kirsti Kuronen, Helsinki Poetry Connectionin Esa Mäkijärvi ja Tuukka Terho sekä lauluryhmä Duo Hurme. Iltaklubilla Vastavirrassa Inarin Veljet (Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo), Juho6 ja ELI (Helsinki Poetry Connectionin runorapparit). Vastavirralla kuullaan myös tuoreita Majakovski-käännöksiä (Amerikan runot) kääntäjä Mika Rassin esittämänä ja J.Kareliuksen kokeellisen äänimaailman säestämänä. Siis jotain uutta ja mielenkiintoista loimuaa Runotulilla. Lisää >> www.hirvikatu10.net/runotulet/

27.8-28.8. Pub Kujakolli Live
Pe: Pekka Myllykoski ja Jytäjemmarit.
-
underground countrya
La: Jukka Törma Duo.

28-29.8. Pispalan teatteri esittää: Lunta sataa neekerikylään.
Viimeiset esitykset la klo. 17 ja su klo. 18 Kurpitsatalon vieressä olevalla Lastenmaalla. Vielä ehtii. Ohjaus Markku Hokkanen, käsikirjoitus Jarmo Suomi ja musiikki Vili Lange. Liput 15/5 e (omavalintaisesti). Pispalan teatterin ohjelmisto >> www.pispala.fi/teatteri

28.8. Hyhkyn Venetsialaisissa Flamman tulishow klo. 21.30.
Kesän mökki-ja uintikauden päättäjäiset Hyhkyn Pättiniemen kalliouimarannalla, lähellä Pyhäjärven Uittotunnelin suuta.  Järjestää Hyhkyn kyläyhdistys ja Tampereen kulttuuritoimi.

1.9-30.9. Tulevaisuuskuvia.
Poikkitaiteellinen ja -tieteellinen näyttely Tampereen keskustassa. Avajaiset oli la 28.8. Näyttely on syntynyt pirkanmaalaisten taiteilijoiden ja tulevaisuuden haasteisiin perehtyneiden asiantuntijoiden yhteistyönä. Teokset levittäytyvät ympäri Tampereen keskustaa yllättäviin paikkoihin. Mukana mm. mökkielämää-teosta työstänyt Sami Maalas. Näyttelyn tuottavat Sanataideyhdistys Yöstäjä, Pispalan kulttuuriyhdistys ja Pirkanmaan Taidetoimikunta. Lisätietoa sekä kartta työpareista ja teosten sijainneista >> www.tulevaisuuskyla.net

3.-4.9. Pub Kujakolli live 
Pe: Darling Bee
La: Route 55
- Jiipee Villanen, Joe Vestich & Friends (synttäribailut)

4.9. Sugri-Rock Vastavirrassa
Santtu Karhu & Talvisovat (Karjala), H-Ural (Jekaterinburg, hanti-mansi), Spire & Stalut (saame), Pairem (Mari El), Silent Woo Goore (Udmurtia). Liput 7/5 e >> www.vastavirta.net

5.9. Wanhan ajan markkinat Pispalan kirkonmäellä klo. 12-16.
Kirkonmenot su klo 11-11.45, minkä jälkeen ristisaatto. Perinteisellä markkina-alueella kirkon takana vanhan ajan tunnelmaa. Tilaisuuden avaa Markkinamies Maailman Matti, näyttelyssä vanhoja autoja Rosenlewin autotallin kohdalla. Myynnissä mm. kauden juureksia, käsitöitä ja taidetta läheltä ja kaukaa, paikalla myös soppa- tykki ja lätynpaistoa. Musisoinnista vastaavat Tampereen Kotkien Puhalliorkesteri ja Jouko Mäki-Lohiluoman Yhden Joukon Orkesteri. Järjestää Pispalan Moreeni, yhteistyössä Harjun Srk:n kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Kirjoittanut Asko Parkkonen   
Viimeksi päivitetty 07.09.2010