Tamperelaiset voittivat shakin SM-liigan mestaruudenTamperelaisen shakkiseuran TammerShakin
edustusjoukkue OpusCapita voitti sunnuntaina shakin SM-liigan.
Liigamestaruus on TammerShakin ensimmäinen. Aikaisemmin mestaruuksia on
Tampereelle tuonut rautatieläisten shakkikerho Taraus.

Kansainvälinen mestari Heikki Lehtinen (OpusCapita) pelasi voittoisasti
Velhojen Petri Hokkasta vastaan.
Shakin SM-liigaa on pelattu nykyisillä säännöillä parikymmentä vuotta. Samanlaisia sarjoja pelataan lähes kaikissa Euroopan ja Aasian maissa. Liigaa pelataan 8 pelaajan joukkuein.
Ennakkosuosikki jäi pronssille
OpusCapita oli alun perin rankattu sarjassa shakin vahvuuslukujärjestelmien mukaan 4. sijalle. Lauantaina toiseksi viimeisellä pelikierroksella OpusCapitaa vastaan asettui liigan ykkössuosikki helsinkiläinen Velhot. Tappio Velhoille olisi vielä merkinnyt tamperelaisten mestaruushaaveiden vaarantumista. OpusCapita sinnitteli tasapeliin tuloksella 3-3.
Tasatuloksen jälkeen tamperelaiset lähtivät viimeiselle kierrokselle 2 pisteen johdossa. Ainoastaan rökäletappio viimeisella kierroksella Turun Työväen Shakkikerhoa TuTS:ia vastaan ja pahimman uhkaajan Matinkylän Shakkikerhon suurinumeroinen voitto Velhoista olisi vielä riistänyt mestaruuden tamperelaisilta. Tamperelaiset ottivat kuitenkin mestaruuden ilman jossittelua viemällä täydet pisteet turkulaisilta tuloksella 2-0.
Suomen mestaruusjoukkueessa pelasivat Aleksander Veingold, Mika Karttunen, Veijo Mäki, Timo Lampen, Janne Mertanen, Heikki Lehtinen, Jarkko Penttinen, Olli Sisättö, Jyrki Kiltti, Jukka Taivainen ja Jyrki Kytöniemi.
KvM Veijo Mäki on yksi OpusCapitan Suomen mestareista.
.
SM-LIIGA 2006-2007
1. OpusCapita, Tampere 17 +28
2. MatSK, Espoo 15 +21
3. Velhot, Helsinki 12 +6
4. TuTS, Turku 9 +8
5. JyS, Jyväskylä 9 -11
6. HSK, Helsinki 7 -6
7. Aatos, Helsinki 7 -8
8. EtVaS, Vantaa 6 -2
--------------------------------
9. JoeSK, Joensuu 5 -12 --> Qual.match
--------------------------------
10.Garde, Helsinki 3 -24 --> DIV I
Tamperelaiset edustamaan Suomea maailmalle
Joukkuekullan ansiosta OpusCapita –team edustaa Suomea tulevana pelikautena shakin kansainvälisissä joukkuepeleissä, mm. syksyllä Turkin Kemerissä Euro-Cup´ssa. Tässä turnauksessa pelaavat lähes kaikki maailman huiput, sillä esim. tämän hetkinen maailman kolmen kärki maailmanmestari Venäjän Vladimir Kramnik, Bulgarian Veselin Topalov sekä Intian Viswanadhan Anand pelaavat kaikki jossain eurooppalaisen maan joukkueessa, kuten myös naisten maailmanmestari Unkarin Judith Bolgár. Myös ex-MM Garry Kasparov on totuttu näkemään tässä shakkiolympialaisten jälkeen maailman kovatasoisimmassa joukkueturnauksessa
Ystävyyskaupunkiottelu Manchesteria vastaan
Tammer-Shakki on muutenkin edustettuna kansainvälisesti. Suomen kakkospelaajaksi rankattu Mika Karttunen oli jo viime vuonna edustamassa Suomea EU:n mestaruuskilpailuissa Liverpoolissa. Ensi kaudelle suunnitteilla on”ystävyyskaupunkiottelu” Manchesteria vastaan Englannissa.
TammerShakilla laaja taso
Tampereen edustusshakin laajaa tasoa osoittaa se, että TammerShakin II-joukkue voitti lohkonsa 1.-divisioonassa ja pelaa nousukarsinnan SM-liigaan. III-joukkue nousi suoraan 2.-divisioonasta ykköseen.
|