Kaukajärven kaupunginosaan kuuluvat vanhan kanta-alueen lisäksi Annala ja Levonmäki.

Haiharan Taidekeskus
Kaukajärvi kartalla
Haiharan kartanopuisto

Korkeus meren pinnasta 88,3 m
Vesialue 137 ha
Pituus 3,3 km
Leveys 0,7 km
Keskisyvyys 11 m
Suurin mitattu syvyys 23 m
Rantaviiva 8 km

Kaukajärven historiaa  

Jääkausi maiseman muokkaajana

Jääkauden päätyttyä Suomessa noin 10000 vuotta sitten mannerjään reuna alkoi vetäytyä ja ilmasto hitaasti lämmetä sekä maanpinta kohota. Näsi- ja Pyhäjärvi muovautuivat järviksi noin 8000 vuotta sitten ja Kaukajärven seudun maanpinta paljastui noin 5000 vuotta sitten.

Maata peittävä paksu mannerjää ja sen alapintaan juuttuneet kivenjärkäleet muokkasivat maisemaa ja uursivat kallioita, kun sulava jää liikkui ja jäänalaiset vesivirrat kuljettivat ja kasasivat irronnutta maa-ainesta ja siitä muodostunutta soraa.

Hikivuori on muinaisen vuorijonon kulunut juuri. Se on muistona jäljellä Tampereen seudulla olleen vuoristojonon siitä haarasta, joka kulki Pyhäjärven itäpäästä Iidesjärven kautta Kaukajärvelle.

Jäänalaisten virtojen kuljettamat jään irtihiomat raskaimmat maa-ainekset jäivät virran keskiuomaan. Syntyi pitkittäisharjujono, joka kulkee Kangasalan-, Vilusen- ja Pyynikinharjujen kautta Hämeenkyröön ja Pohjanmaalle. Kun vesi sitten alkoi laskea, tuli harjuselänne näkyviin ja aallot muovasivat sen rinteitä.

Kaukajärvi ja sen jatke Pitkäjärvi ovat syntyneet kallioperässä olevaan , osittain maanjäristyksen aikaansaamaan murroslaaksoon, jota mannerjää muokkasi yhä jyrkkälinjaisemmaksi. Ennen niin runsasvetisillä järvillä pääsi Roineelta Pyhäjärvelle soutamalla Kirkkojärven, Suoramajärven, Kaukajärven ja Iidesjärven reittiä. Tämä vesitie oli olemassa vielä ainakin vuonna 500, mutta myöhemmin yhteys katkesi maankohoamisten- ja kallistusten takia, jolloin Kaukajärvi ja siihen laskeva Pitkäjärvi jäivät pienen järviketjun latvajärviksi.

Kaukajärven länsipäästä länteen laskeva Pyhäoja oli ennen yhteydessä Aakkulanharjun pohjoispuolen Hautalampeen ja siitä Vuohenojaan. Kaukajärven suunnasta pääsi vesitse Messukylän kivikirkon viereen vielä 1800-luvun alussa.


Kivikausi

Kampakeraamisen kauden ihmiset (4200-2000 eKr.) osasivat valmistaa saviesineitä, joita koristi kamman jälkiä muistuttava kuvio. Näitä esi-isiämme oleskeli myös Messukylän tienoilla ja Kaukajärven Hallilan kylästä on löydetty korutaltta.

Vasarakirveskauden ihmiset (2500-2000 eKr.) , jotka ovat liikkuneet Kaukajärven pohjoisrannalla Vehmaisten puolella, ovat jättäneet jälkeensä joitakin esineitä. Leinolasta on löydetty vasara- ja oikokirves.


Rautakausi

Soranotto nyt lähes hävinneestä Vilusenharjusta alkoi laajassa mitassa 1940-luvulla.
Vuonna 1961 Heikki Arjanne löysi sorakuopan seinämästä ruosteisen liki metrisen miekan. Tämä miekka johti Tampereen seudun rikkaimman rautakautisen kalmiston löytämiseen.

Vilusenharjun laelle oli haudattu pienen vauraan kylän väkeä vuosina 800-1200 jKr. viikinki- ja ristiretkien aikaan. Kylässä eli suurperhe tai siellä oli ehkä 2-3 taloa. Tämä Vilusenharjun väki eli maanviljelyksellä, karjanhoidolla, metsästyksellä, kalastuksella sekä kaupalla. Kalmisto sisälsi yli 3000 muinaislöytöä, joista on tehty erittäin perusteelliset luu-, tekstiili- ym. tutkimukset.

Arvokkaimpia hautalöydöistä ovat neljä vuosina 1050-1100 jKr. käytössä ollutta miekkaa, jotka on taottu Reininmaalla Saksassa ja hopeakahvat Gotlannin saarella.
Lisäksi oli sotakirveitä tapparoita ja keihäänkärkiä.

Erätalonpoikien varusteita olivat rautaiset nuolenkärjet metsästykseen, puukonterät, kirveet, viikatteet, metalliset ongenkoukut, keritsimet, parsinneulat, naskalit, värttinänpyörät, tulusraudat sekä erilaiset astiat lusikat ja kammat. Kylän kauppiaalla oli ollut mm. pronssikuppinen hopeavaaka ja pieniä punnuksia.

Kauppamatkoilta Kaukajärvelle kulkeutui käyttötavaroita, rahoja, koruja, aseita ja vaatteita. Kalmiston kaksi vanhinta arabialaista rahaa on lyöty vuosina 833-842. Anglosaksien kuninkaan lyöttämä raha on noin vuodelta 1000 sekä Knut Suuren ajan hopearaha Britanniasta vuosilta 1016-35. Rahoja käytettiin yleensä riipuksina.

Koruista arvokkain oli 1000 luvulta oleva pronssinen 12- senttinen permiläinen räpyläriipus, peräisin Keski-Venäjältä. Lisäksi löytyi erilaisia solkia, helmiä, hopeasormus ja muita koruja.
Esinelöydöt ovat nyt nähtävilä Hämeen museossa Näsinkalliolla.

Vilusenharjun kalmistoon haudattujen tarkkaa asuinpaikkaa ei tiedetä, mutta ainakin se sijaitsi Pyhäjärvestä Roineeseen kulkevan vesireitin varrella jääkauden muovaamalla harjujonolla. Kun kristinusko sai valtaa Suomessa, Vilusenharjua ei ilmeisesti käytetty kalmistona enää 1200 luvun jälkeen, vaan vainajat on haudattu kirkkomaahan.


Keskiaika

Suomessa keskiaika alkoi noin vuonna 1200, jolloin ihmisten elämä muuttui Ruotsin vallan ja kristinuskon takia. Maallinen ja varsinkin kirkollinen valta toivat uuden järjestyksen. Elanto saatiin viljelystä ja pyynnistä, metsästyksestä ja kalastuksesta.

Messukylään osana kuuluva Kaukajärven seutu kuului ilmeisesti kristinuskon alkuaikoina Karkun emäseurakuntaan. Messukylä liitettiin 1200-luvulla Pirkkalan pitäjään, joka mainitaan ensi kerran kirjoissa 1374. Mesukylän vanhin maakirja on vuodelta 1540, jolloin alueella oli asuttu jo pitkään.

Tiloja jaettiin ja yhdistettiin moneen otteeseen ja niitä autioitui mm. siksi, ettei veronmaksuun ollut varaa.
Vanhoja veronmaksajia Viluselta oli Simo Paroinen, jonka tilalle maakirjoihin tuli Juho tai Jons Viluinen, jonka mukaan Vilunen ehkä on saanut nimensä.

Vuoden 1540 maakirjassa on mainittu myös Juvan tila, jonka isäntänä 1540-1552 oli Mikko Juha eli Juva. Juvan kantatila jaettiin kahteen osaan vuonna 1760, jolloin syntyivät Vanha-Juva ja Uusi-Juva eli nykyinen Veräväisen tila.

Viereinen Haiharan kylä mainitaan laamannikäräjien asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1554, jolloin Matti Paroinen eli Peränen eli Madz Haihara sekä Yrjö Klemetinpoika saivat muuttaa kylän yhteiselle Haiharanmaa-nimiselle ulkomaalle, koska heillä oli Messukylässä varsin ahtaat tontit.

Haiharan kylän alueeseen kuului nykyinen Haihara Juvasta Kaukajärveen. Matti Paroinen rakensi talonsa lähelle Hikivuorta ja Kaukajärven rantaa ja nimitti sen Keskiseksi, josta 1726 erotettiin Alasen tila. Yrjö Klemetinpoika puolestaan nimitti talonsa Yliseksi, joka oli 1600- luvulta 1930- luvulle Porin jalkaväkirykmentin sotilasvirkatalo eli puustelli.

Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg asui vaimonsa Fredrigan kanssa kesän1834 Ylisen tilalla olevassa mökissä. Tämä ns. Runebergin mökki siirrettiin myöhemmin Haiharan maille. 1930- luvulla tila itsenäistyi ja jaettiin kahteen osaan, joista Ylinen muistetaan viimeisen isäntänsä mukaan Annalana. Ojalan paikka tunnetaan nyt Solkimäkenä.

Vuoden 1554 käräjien kirjoissa mainitaan myös Messukylän Hallilan kylä, johon Juvan tila kuului.


Kartanoiden aika

Haiharan kartano

Haiharan kylän tilojen omistussuhteet muuttuivat ristiin, rastiin ja limittäin. Asia kirjoissa toistuivat yleisimmin tilat Ylinen, Keskinen ja Alanen. Ne yhdistettiin 1800-luvun lopulla
Haiharan kartanoksi.

Vuonna 1872 entinen tarkk´ampujapataljoonan kapteeni Anshelm Grahn (1825-1895) vuokrasi huutokaupassa Ylisen. Kartano syntyi, kun Grahn osti samana vuonna Ylisen vierestä Keskisen, antoi paikalle nimen Haihara ja muutti sinne perheineen. Vuonna 1886 hän osti Alasen. Tilojen pinta-ala oli yhteensä 340 hehtaaria, josta metsää 177 ja peltoa 81 hehtaaria.

Päärakennukseksi Grahn rakennutti nykyisen Haiharan kartanon noin vuosina 1873-1874. Talo oli osittain kaksikerroksinen, huoneita oli yli 20. Lisäksi kartanoon kuului mm. talli, navetta, Keskisen ja Alasen väenrakennukset, puutarhurin ja pehtorin asunnot pakari-leipomo, sauna, aitta, puimahuone, kellareita, vajoja ja latoja sekä nelisiipinen tuulimylly.

Anshelm Grahnin kuoltua kartanoa hoitivat 1895-1932 hänen kolme tytärtään Aline, Jenny ja Naema, jotka muistetaan alueella yhä kartanon kolmena fröökynänä. Fröökynöiden kuoltua kartanon peri heidän velipuolensa Bertel Grahn (1877-1940), joka omisti myös järven pohjoisrannalla olevan Kaukajärven kartanon.

Bertel Grahnin jälkeen kartanon peri hänen tyttärensä Gunvor Ekroos e Grahn (1907-1982). Gunvor ja hänen miehensä Torsten Ekroos (1901-1969), joilla ei ollut lapsia, ryhtyivät vähitellen myymään kartanon maita ja vuonna 1963 he lahjoittivat Haiharan päärakennuksen ja seitsemän hehtaarin maa-alueen Tampereen kaupungille, pidättäen niihin hallintaoikeuden itselleen.

Gunvor Ekroos keräsi nukkeja ja perusti vuonna 1966 kartanoon nukkemuseon. Vuonna 1972 hän perusti pukumuseon. Gunvor Ekroos lahjoitti omaisuutensa vuonna 1982 perustetulle Haiharan Museosäätiölle. Nukke- ja pukumuseon kokoelmat siirrettiin vuonna 1992 muualle ja museo toimii nyt Hatanpään kartanossa.


Kaukajärven kartano

Bertel Grahn perusti Kaukajärven kartanon. Hän osti vuosina 1902-03 Vehmaisista yhdeksän tilaa, yhdistäen maat kartanoksi, jonka pinta-ala oli 600 hehtaaria. Bertel Grahn rakennutti Kaukajärven pohjoisrannalle vuosina 1905-06 komean linnamaisen päärakennuksen, jonka oli suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn. Rakennuksessa oli kaksi kerrosta ja 15 huonetta. Kaukajärven ja Haiharan kartanot toimivat osittain yhteistyössä keskenään.

Isännän kuoltua vuonna 1940 kartano vuokrattiin ulkopuolisille. Vuonna 1952 leski Dagmar Grahn myi päärakennuksen ja suuren osan maista Tampereen kaupungille. Maanosto oli yksi suurimpia kaupungin historiassa. Dagmar Grahn rakennutti vuonna 1953 kodikseen Tuulenspesä-talon Haiharan maille nykyisen Isolammenkadun varteen.

Kaukajärven kartanon arkkitehtoonisesti arvokas päärakennus rappeutui kaupungin omistuksessa ja se purettiin vuonna 1975.

Vilusen kartano

Kolmas Kaukajärven kartanoista oli Vilunen, jonka kantatila oli talonpoikaissuvun omistuksessa vuoteen 1869, jolloin sen osti kunnallisneuvos Knut Stjernwall, joka toimi monissa kunnallisissa ja seurakunnallisissa tehtävissä Messukylässä. Vilusessa oli myös tiilitehdas. Stjernwall puuhasi innokkaasti uutta kirkkoa ja Messukylän uusi, vuonna 1879 valmistunut kirkko on muurattu Vilusen tiilistä.
Stjernwallin jälkeen Vilusen omistajat vaihtuivat ja vuonna 1944 omistajaksi tuli Tampereen kaupunki. Vilunen oli vuosina 1945-65 Hatanpään sairaalan psykiatrisena osastona sekä vuodesta 1968 Tampereen Sininauha ry:n asuntolana ja päiväkeskuksena


Siirtoväkeä ja huviloita

Kaukajärven seutu sai lisää väkeä sotien jälkeen, kun sodassa kotinsa menettäneen Karjalan väestön asuttaminen alkoi. Alueelle sijoitettiin kahdeksan karjalaisperhettä Sakkolasta Laatokan rannalta. Osa siirtoväestä palasi välillä takaisin jatkosodassa takaisin vallatulle kotiseudulleen. Vuonna 1944 alkoi toinen ja lopullinen evakkoreissu.

Siirtoväen asuttamiseen hankittiin maata valtiolta sekä yksityisiltä kaupoilla ja pakkolunastuksin.
Kaukajärvelle Sakkolasta tulivat mm. Kuisman perhe vuonna 1941 Haiharan kartanon maille. Ryypön perhe tuli Kaukajärven kartanon maille ensin vuonna 1941 ja lopullisesti vuonna 1944. Martti Karonen perheineen muutti Kaukajärven kartanon Suoniityn tilalle keväällä 1945.

Väkeä Kaukajärven rannoille oli tullut lähmpääkin. 1930-luvun lopulla oli Kaukajärven etelärannalle alettu rakentamaan kesähuviloita ja mökkejä. Kangasalan rajan lähelle jyrkkään rinteeseen syntyi mökkikylä, jonka asukkaat olivat naapuruksia Aakkulasta. Mökeille pääsi soutamalla järven yli Vehmaisista.

Toinen kesähuvila-alue syntyi Kaukajärven elelärannalle Levonmäen kohdalta itään. Näissä huviloissa viettivät kesiään ja toiset pysyvämminkin mm. Raithalmeet, Linkosuot ja Sjögrenit. Kulku huviloille ennen kunnon tieyhteyksiä tapahtui järven yli veneellä.

Messukylä liitettiin vuonna 1947 Tampereen kaupunkiin, jolloin Kaukajärven asukkaista tuli kaupunkilaisia.


Kaukajärven kaupunginosan synty

Tapahtumia Kaukajärvellä
1961: Niilo Ahti Oy ja Keskisen Rakennusliike Oy etsivät maa-aluetta.
1962: Gunvor ja Torsten Ekroos myivät Haiharan kartanon maat 7.3. Samassa kuussa aloitti rakennuttajien työryhmä Kaukajärvitoimikunta.
1963: Kaupunki hyväksyi kaavoitustyön aloittamisen lokakuussa. Rakentajat olivat hankkineet maata lisää. Sitä oli yhteensä 50 hehtaaria.
1964: Sisäasiainministeriö hyväksyi 4.11. ensimmäisen asemakaavan. Kunnallisteknisten töiden teko alkoi 5.11. Tällöin perustettiin myös Kaukajärviosuuskunta. Koivukiurun ja Sarasipin rakentamiset alkoivat 23.12.
1965: Peruskiven muuraus 27.2. Sarasipin uudisrakennuksella. Ensimmäiset harjannostajaiset 14.6. Lämpökeskuksesta saatiin lämpöä 7.9. Ensimmäinen uudisasukas Ensio Johansson muutti 15.9., ensimmäiset koivukiurulaiset 1.10. Kauppa avautui kuukautta myöhemmin, pian myös seurakunnan päiväkerho. Bussilinja 20 kulki ykkösalueelle.
1966: Haiharan kansakoulu alkoi syksyllä. Bussilinja 24 aloitti lokakuussa.
1967: Alueella olivat mm. lääkevarasto, neuvola, lääkärin vastaanotto, pankki, posti, kahvila. Kakkosalueen rakentaminen alkoi. Kakkosalueen rakentaminen alkoi.
1968: Ykkösalueen kerrostalot valmistuivat.
1969: Yksityinen kannatusyhdistys perusti Kaukajärven yhteiskoulun. Kaukajärven Uutiset alkoi ilmestyä.

1970: Rakennuttamistehtävät Tasa Oy:lle. Bussilinja 22 alkoi kulkea Juvankadun ja Yrjöläntien risteykseen.
1971: Haiharan kansakoulun ja Kaukajärven yhteiskoulun yhteinen koulutalo valmistui. Kaukajärven päiväkoti sai Järvikadun tilat. Äitiys- ja lastenneuvola aloitti Juvankadulla. Kaukajärviseura perustettiin.
1972: Kolmosalueen eli Annalan rakentaminen alkoi. Ensimmäisenä alkoi nousta Ylisenkatu 4:ssä Asunto Oy Annalanmäki.
1973: Seurakuntatalo valmistui. Vapaa-aikatalo - ensimmäinen Tampereella - valmistui.
1977: Juvan päiväkoti aloitti.
1978: Bussin 22 reitti jatkui Ylisenkadulle. Bussi 6 aloitti liikenteen. Lähikirjasto avautui 1.4.
1981: Kaukajärven tarvitseman lämmön toimituksesta sovittiin kaupungin kanssa.
1982: Annalan päiväkoti valmistui.
1984: Hikivuoren koulu valmistui elokuussa. Samoissa tiloissa toimivat neuvola ja nuorisotilat.
1986: Messukylän seurakunta täytti 350 vuotta.
1987: Kaapelitelevisio tuli Kaukajärvelle. Kaukajärviosuuskunnan talo valmistui. Kaupunginvaltuusto teki päätöksen soramonttujen maisemoinnista.
1988: Iso-Heikkilän päiväkoti valmistui.
1989: Kisapirtin ulkoilureitti valaistiin.
1991: Myllytupa aloitti toimintansa. Kaukajärven rakennusten huoltotoimen automaattinen valvontajärjestelmä alkoi. Kaukajärviseura vietti 20-vuotisjuhliaan.
1992: Santaharjun tie valmistui. Kaukajärven Uutiset lopetti säännöllisen ilmestymisensä.
1993: Kaukajärven eteläpuolen ranta valaistiin.
1994: Itäinen ohikulkutie valmistui.
1995: Kaukajärven kaupunginosan 30-vuotisjuhlat.
1999: Myllytuvan toiminta loppui. Tilalle kaupungin lääkäriasema.
1999: Kaukaharjun vanhusten palvelutalo valmistui.


**Lähdeteos: Eeva Riihonen: Kaukajärven Tarinoita 1995
Koonnut: Tapio Vuorinen**


8.4.2004