Kalkun kenttälinnoitus

Venäläiset rakensivat ensimmäisen maailmansodan lopulla laajempaan valtakunnallisen linnoitusketjuun kuuluvan kenttälinnoituksen Kalkkuun.

I maailmansodan alussa Saksan hyökkäyksen painopiste kohdistui länsirintamalle, mikä antoi venäläisillä aikaa rakentaa Suomenlahdelle ja Pohjois-Itämerellä rannikkolinnoitukset riittävän valmiiksi sekä miinoittaa vesialueita. Maihinnousun uhka Suomenlahdelta oli siten torjuttu. Seuraavaksi pelättiin saksalaisten nousevan maihin jossakin Pohjanlahden rannikkoalueella ja hyökkäävän Pietariin Suomen läpi.

Suomen länsirannikolle rakennettiinkin merialueen vartiointiin ja ensitorjuntaan vähäisiä puolustuslaitteita aina Hangon Lappohjasta Ouluun. Maan sisäosiin järvialueiden kapeikkoihin, tärkeiden teiden sekä rautateiden suojaksi rakennettiin kenttälinnoitettuja asemia, jotka eivät muodostaneet mitään katkeamatonta linjaa, mutta joista käytännössä muodostui kolme Suomen halki kulkevaa puolustuslinjaa.

Kalkun kenttälinnoitus

Kalkun linnoitus kuului ensimmäiseen puolustuslinjaan, joka kulki pohjoisesta Nurmeksesta Kuopion ja Ähtärin kautta Tampereen seuduille ja sieltä Urjalan kautta Lohjalle päättyen Inkooseen. Lujimmin oli linnoitettu Tampereen ja Lopen välinen alue.

Tampereen maalinnoituksen tarkoituksena oli toimia osana tätä suurta kokonaisuutta estämällä Porin radan kautta mahdollisesti tuleva saksalaisten hyökkäys Tampereelle. Kalkun maalinnoitus oli Tampereen keskimmäinen linnoitusketju Pitkäniemen ja Pispalan linnoitusketjujen välissä .

Suomalaiset miehet eivät olleet asevelvollisia, joten linnoitustöihin ja sotateollisuuteen saatiin kohtalaisen hyvin työvoimaa. Linnoitustyöt tarjosivat maaseudun tilattomalle väestölle hyvän toimeentulolisän. Työvoimaa ja hevosia sekä työkaluja otettiin myös pakko-otoilla työmaille. Töitä johtivat venäläiset upseerit ja sapööriosastot.

Pispalassa vallityöt aloitettiin elokuussa 1915. Aikalaismuistelmissa kerrotaan, että työhön otettiin ilman valintaa kaikenlaista ainesta, jonka työteho oli varsin alhainen. Pispalan vallitusalueella työt lopetettiin melkein kokonaan helmikuussa 1916, mutta alettiin uudelleen myöhemmin keväällä. Ja saman vuoden syyskesällä alettiin vallityöt myös Villilässä ja Pitkänniemen kankaalla. Kesäkuussa 1917 oli siviiliväkeä miehiä ja naisia työssä noin 2000. Miehille maksettiin 8 mk. ja naisille 6 mk päivältä, ammattimiehille maksettiin enemmän. Hevosmiesten päiväpalkka oli 15 mk.

Kalkun maalinnoitusta ei ole toistaiseksi inventoitu tarkemmin, joskin alueesta on museoviraston hyväksymä hoitosuunnitelma. Voidaan kuitenkin sanoa että pääosan siitä muodostaa taistelu- ja yhteyskaivannot eli niin sanotut juoksuhaudat. Kaivantoihin liittyy myös erilaisia kuoppia ja painanteita, jotka ovat ilmeisesti olleet mm. erilaisia varastoja ja suojahuoneita. Kaivannot ovat olleet hirsiseinämin tuettuja, mutta hirret ovat lahonneet ja maatuneet aikojen kuluessa.

  Taisteluhautaverkostoon liittyy sen itäpuolella tykkitie, joka on toiminut raskaan kaluston sekä muun huollon kuljetuksissa.

Alkuperäiseen tarkoitukseensa kenttälinnoituksia ei käytetty. Vuoden 1918 sodassa niistä joitakin käytettiin. Punaiset puolustivat asemia siellä missä rintamalinjat leikkasivat kenttälinnoituksen vyöhykkeitä. Tampereelle valkoiset eivät hyökänneet kaupungin länsipuolelta, koska Epilän alue oli voimakkaasti linnoitettu. Toisaalla Muroleen alueen linnoitukset kukistuivat vasta saarrostuksen jälkeen.