|
Verkkojulkaisuja ja verkkosivuja Pispalan asemakaavan uudistamisen vaiheista.
Alla mainittuja julkaisuja on luettavissa paperisessa muodossa Pispalan kirjastotalon asemakaavan uudistamiseeen liittyvässä tietokulmauksessa.
Kirjastotalon kokoelmista löytyy myös vanhempaa Pispalatutkimusta. Ensimmäiset Pispalaprojektithan alkoivat yli 30 vuotta sitten sekä Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella että Tampereen teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurihistorian osastolla. Molemmat tutkimushankkeet liittyivät kiinteästi silloiseen asemakaavan uudistamiseen sekä 1980-luvun alussa alkaneen uudisrakentamisen ja perusparannuskokeilun seurantaa.
Yli 30 vuotta tutkimusta samalta alueelta lienee kansainvälisestikin poikkeuksellista.
1. Tampereen kaupungin päätös 5.6.2007 asemakaavan muutoksen
aloittamisesta ja rakennuskiellon määräämisestä. Sivuilta löytyy myös
kaupungin tiedote Pispalan rakentamiseen tarvittavasta
poikkeamispäätöksestä.
Pispalan asemakaavan uudistaminen-sivulle.
2. maakuntamuseon Pispalan rakennusinventointi 2001-2004 sekä kaupungin tilaamat selvitykset ja tutkimukset.
- Pispalan rakennusinventointi 2002-loppuraportti pdf-muodossa.
- kansalaisnäkökulma kulttuuriympäristöön-hanke tuotti Pispankadun inventointisivuston.
- Pispalan rakennustavat-tutkimus vie matkalle pispalalaisen rakentamisen dna:n.
- Pispalan maisemaselvityksessä osoitetaan Pispalan arvokkaat maisemalliset piirteet. Selvitys raskaahkossa pdf-muodossa kaupungin verkkosivuilla.
3. kansalaisjärjestönäkökulmia Pispalan rakentamiseen ja sen historiaan.
- Pispalan kulttuuriympäristöohjelma kokoaa asukasaktiivien näkemyksiä
vuodelta 2005.
Pieni punainen kirja-verkkosivustoon.
- Pispalan Asukasyhdistys on ollut monella tapaa aloitteellinen
rakentamiseen, kaavoitukseeen, liikenteeseen, kasvimaihin jne.
liittyvissä kysymyksissä. Asukasyhdistyksen aloitteita.
- Pispalalalainen- lehti on vuosien varrella osallistunut aktiivisesti
Pispalan suunnasta käytävään keskusteluun. 2000- luvun numerot löytyvät
pdf-muodossa www.pispala.fi-sivustolta.
- Tahmelan ryytimaista käydyn keskustelun vaiheita on koottu kurpitsaliikkeen verkkossivuille.
- erityisesti Santalahden kaavoittamiseen liittyviä ongelmia on aktiivisesti tuonut julkisuuteen Pirkanmaan rakennussuojeluyhdistys.
4. ympäristötaiteilijoiden näkökulmia luovaan kaupunkitilaan.
- Hirvitalon taitelijaporukka on parin viime vuoden aikana tutkinut
ympäristö-ja yhteisötaiteen keinoin mm. pispalalaista kaupunkitilaa.
Niihin sisältyy Tahmelan rannan Taidelehto sekä kuvataiteilijoiden Jonne Kaukon ja Mikko Lipiäisen Tee se itse kaupunki-projekti.
- "Kaikkein paskin Pispala" on Jonne Kaukon valokuva- ja teksti
-installaatio pahoinvoivasta kaupunginosasta. Myös Pispalan rumin
talo-kilpailuun löytyy linkki Hirvitalon verkkosivuilta.
Takaisin Pispalan asemakaava etusivulle.
|